-9.1 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Arja Korisevan joulukonsertti Alajärven kirkossa

Supersuosittu iskelmälaulaja sekä musikaali- ja tv-tähti Arja Koriseva saapuu konsertoimaan Alajärven kirkkoon perjantaina 5. joulukuuta kello 19. Alajärven Ankkurien ja Alajärven seurakunnan yhteistyössä järjestämässä joulukonsertissa kuullaan Korisevan tulkintoja muun muassa perinteisistä joululauluista.

Toivakasta kotoisin olevan laulajattaren musikaalinen lahjakkuus huomattiin jo varhain ja suuren yleisön tietoisuuteen hän ponnahti vuonna 1989, kun hänet kruunattiin tangokuningattareksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Hän on julkaissut uransa aikana 15 albumia, joista suuri osa on myynyt vähintään kultaa ja yksi, hänen esikoisalbuminsa, Arja Koriseva tuplaplatinaa.

MAINOS

Koriseva on esiintynyt uransa aikana myös useissa tv-ohjelmissa ja myös useissa musikaaleissa. Esimerkiksi Arja Korisevan tähdittämää The Sound of Music -musikaalia esitettiin Seinäjoen kaupunginteatterissa vuonna 2005 täysin salein ennätykselliset 122 kertaa.

Arja Koriseva on tehnyt urallaan myös useita konserttikiertueita, ja hänet on palkittu mm. Vuoden naissolistin Emma-patsaalla vuonna 1991. Arja Korisevan suurimpia hittejä ovat ”Tuulen värit” sekä kappaleet ”Enkelin silmin” ja ”Rannalla”.

Konsertin liput ovat ennakkomyynnissä Alajärven Info-kirjakaupassa ja Neste Alajärvellä. Lisäksi lippuja myy ennakkoon Pohjanmaan Lipputoimisto (www.lipputoimisto.fi). Liput ennakkoon 20 € (ovelta 25€), alle 15-vuotiaat 15 € (ovelta 20€) ja alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät