0.4 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kiivas tunnelma koulujen lakkauttamista koskevassa kuulemistilaisuudessa – Hyvää lastenoikeuksien päivää!

Alajärven koulukeskuksen auditoriossa järjestettiin torstaina suullinen kuulemistilaisuus koskien Uusikylän, Ylikylän ja Levijoen koulun lakkauttamista sekä Taimelan yhtenäiskoulun uudelleenjärjestelyä.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esko Rintamäki piti huolen, että keskustelu hoidettiin asiallisesti puheenvuoro kerrallaan. Paikalla olivat valtuuston puheenjohtaja Markku Sillanpää, kaupunginjohtaja Vesa Koivunen, sivistystoimen johtaja Esa Kaunisto, hallintojohtaja Tero Kankaanpää ja talousjohtaja Tapani Kotanen.

MAINOS

Paikalle osallistuttiin runsain joukoin ja tilaisuus vierähtikin iltamyöhään. Jokaisesta kylästä oli useampi henkilö varannut puheenvuoron. Tilaisuuden alussa Vesa Koivunen kertoi, että kuntalaki ja talouden tasapainottamissuunnitelma ovat keskeisiä tekijöitä, minkä takia tilanteesta jälleen keskustellaan. Koivunen painotti, että kiusallaan näitä asioita ei tehdä, vaan taustalla ovat hyvin vakavat asiat.

– Viimevuoden jäljiltä meillä on 4,125 miljoonaa euroa alijäämää. Tämän vuoden talousarvio tehtiin lähtökohtaisesti 300000 euroa miinukselle. Nyt kuitenkin näemme, että se ei tule toteutumaan, vaan miinus onkin 600000 euroa.

– Kun tämä miinus lisätään edellisten vuosien alijäämään, havaitaan, että se on 4,725 miljoonaa euroa. Kaikki tämä alijäämä meidän tulisi saada katettua seuraavien vuosien aikana. Jos tämä kaupunginhallituksen hyväksymä talousarvio menee läpi ja toteutuu sellaisenaan, meillä olisi vuonna 2017 tilanne, jossa meillä olisi 69000 euroa ylijäämäinen talous.

Monen puheenvuoron varanneen kyläläisen ja vanhemman puheesta välittyi se, miten stressaava tällainen tilanne on. Lakkautusuhan alla oleminen vaikuttaa niin koulun henkilökunnan kuin oppilaidenkin motivaatioon ja henkiseen jaksamiseen koulussa.

Perheet ovat tunteneet itsensä petetyiksi, kun jälleen on jouduttu tällaisen tilanteen eteen. Levijoen koulu on esimerkiksi neljännen kerran lakkautusuhan alla. Hallituksen ja valtuuston jäsen Sari Palmu sanoi puheenvuorossaan, että viimesyksyn päätöstä Levijoen koulun tilanteesta odotti useampi perhe, joka oli muuttamassa Levijoelle ja joka päätöksen jälkeen on muuttanut.

Puheenvuoroista kävi selvästi ilmi, että huoli lapsista on erittäin suuri. Jo nyt osa ala-asteikäisistä lapsista käyttävät koulumatkaansa yli kaksi tuntia päivässä, kulkiessaan esimerkiksi Möksystä Uusikylään. Tämä matka tulisi nyt entisestään pitenemään.

Esa Kaunisto sanoi, että koulumatka saa perusopetuslain mukaan kestää kaksi ja puoli tuntia. Hän kuitenkin totesi, että parannettavaa kuljetusten tämänhetkiseen tilanteeseen olisi tehtävä, jotta ylimääräisiä odotuksia ei matkalle syntyisi.

Lehtimäen Taimelan yläkoulun puolesta puhunut Timo Ala-Mattinen sanoi, että näiden matkojen kanssa lapsen koulupäivän pituudeksi saattaisi tulla yli kymmenen tuntia, johon lisätään läksyjen tekemiseen käytettävä aika kotona.

Hän sanoi myös kokevansa, että lapsen väsymyksen lisäksi myös vanhempien pahoinvointi lisääntyy murehtimisen myötä, mikä vaikuttaa omaan työtehokkuuteen. Hänestä lapsien hyvinvointi tulisi olla ykkösprioriteetti, minkä jokainen paikallaollut olisi varmasti allekirjoittanut.

Kyläläiset ja vanhemmat eivät myöskään voineet olla ihmettelemättä sitä, että koulukuljetuksiin ollaan valmiita laittamaan niin paljon rahaa. Tarkkoja kuljetuksiin meneviä summia johto ei osannut antaa.

Myös koulujen kuntoarviot ja korjaustarvelaskelmat hämmästyttivät useampaa kyläläistä. Näihin kuntoarvioihin on laskettu muun muassa kalliita julkisivuremontteja, joita kyläläisten vanhemmat eivät koe akuuteiksi korjaustarpeiksi.

Kyläläiset ja oppilaiden vanhemmat kertoivat, että erilaisia korjaustöitä on tehty koulurakennuksissa viimeisten kuntoarvioiden jälkeen, mutta uusia arvioita ei ole suostuttu tekemään. Tämä pohjaisi sitä, että sulkemispäätökset eivät perustu niihin asioihin, joilla niitä perustellaan.

Luokkakokojen kasvaminen oli yksi huolenaihe lisää vanhemmille. Virka- ja luottamusmiesjohto oli kuitenkin sitä mieltä, että erityisopetuksen tarve ei tule merkittävästi kasvamaan. Kaunisto sanoi myös, että lapselle itselle ei uuteen kouluun muuttaminen ja luokkakoon kasvaminen tutkitusti ole aiheuttanut ongelmia, vaan on sitä mieltä, että lapset ovat hyvin sopeutuvaisia muutoksiin.

Lehtimäkeläiset olivat pistäneet viisaat päänsä yhteen ja keksineet monia muita keinoja, joilla alijäämä voitaisiin vuosien saatossa kattaa. Samalla myös monet ihmettelivät sitä, miten on mahdollista puhua samaan aikaan palloiluhallin rakentamisesta ja terveyskeskuksen mittavista remonteista, kun kyläkouluja uhataan lakkauttaa.

Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen vastasi tähän, että investoinnit eivät kokonaisuudessaan rasita käyttötalouspuolta ja hän painotti, että tulevaisuuteen täytyy osata katsoa.
Roosa Linnanmäki

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät