-9.1 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Sääksjärven koululle vuosi lisäaikaa Vimpelissä

Vimpelin kunnanhallitus oli esittänyt keskiviikkona kokoontuneen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi, että kunnan viimeisten Rantakylän ja Sääksjärven kyläkoulujen toiminta lopetettaisiin 1.8.2015.

Ville Kantola esitti Martti Lassilan kannattamana asian pöydälle panoa ja käsittelemistä vasta talousarvion yhteydessä. Esitys hävisi äänin 9-12 ja asian käsittelyä jatkettiin.

MAINOS

Yrjö Koivukoski esitti, että kummankin koulun lakkauttaminen käsiteltäisiin erillisinä asioina, koulukohtaisesti. Harri Hänninen ehti kannattamaan esitystä. Vielä Martti Lassila Pasi Sovan kannattamana vaati valtuustoa asettamaan oppilasrajat koulujen lakkauttamiselle. Tässä vaiheessa valtuutetut vetäytyivät perussuomalaisten ehdottamalle tauolle, ylimääräiseen ryhmäkokouksen.

Istunnon jatkuttua puheenjohtaja Kari Lakaniemi ilmoitti, että tauolla oli päästy sovintoratkaisuun, joka vaatisi kuitenkin tehtyjen esitysten poisvetämistä. Koivukoski veti suosiolla oman esityksensä pois; ja lopulta Lassilakin, pitkin hampain.

Tämän jälkeen Matti Lehto esitti sovintoratkaisun, jota kannatti Tapani Harju ja joka hyväksyttiin yksimielisesti: Rantakylän koulun toiminta loppuu 1.8.2015 mutta Sääksjärven koulun toiminta vasta vuotta myöhemmin 1.8.2016.

Sääksjärven kirjaston lakkauttaminen oli kytketty kouluasiaan. Pasi Sova esitti että kirjasto saisi olla Sääksjärvellä niin kauan kuin koulukin. Matti Lehto kannatti ja tämäkin hyväksyttiin yksimielisesti.

Vimpelin kunnan luottamushenkilöt voivat luopua kokouspalkkioistaan vapaaehtoisesti tekemällä siitä henkilökohtaisesti ilmoituksen kuntaan. Isojen asioiden johdosta kaksituntista valtuustoistuntoa oli saapunut seuraamaan huomattavasti normaalia enemmän yleisöä.

Juhani Huopana

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät