-14 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

MRSA -epidemian kustannukset jo liki 700000 euroa

Järvi-Pohjanmaan alueella alkoi kesällä 2013 Suomen oloissa poikkeuksellisen laaja MRSA-epidemia. Epidemian on aiheuttanut MRSA-kanta, joka tunnetaan erityisen leviämiskykyiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä.

Epidemian seurauksena MRSA:n ilmaantuvuus oli alueella vuonna 2013 erittäin korkea, 27/10 000 asukasta, kun vastaava luku koko maassa oli 2,3/10 000 asukasta.

MAINOS

Perusturvassa on tehty lukuisia toimia tilanteen parantamiseksi.

Perusturvalautakunta merkitsi kokouksessaan tiedoksi MRSA -epidemiatyöryhmän epidemiakustannuslaskelman, jonka yhteissumma on 696079 euroa niiden kulujen osalta, jotka on pystytty selvittämään 16.12.2014 mennessä.

Lautakunta hyväksyi lisäksi tehdyt toimenpiteet epidemian taltuttamiseksi ja antoi valtuudet epidemiatyöryhmän vastuuviranhaltijoille (peruspalvelujohtaja, ylilääkäri, vanhustyön johtaja) tehdä tarvittavia toimenpiteitä MRSA-epidemian vaatimalla tavalla ja edellyttää ylilääkärin raportoimaan tilanteesta lautakuntaa.

Lisäksi perusturvalautakunta päätti palkata yhden lähihoitajan/ sairaanhoitajan kolmen kuukauden ajaksi nykyisen mitoituksen lisäksi.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät