-0.9 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Järvi-Pohjanmaan rakennusvalvonnan kuulumisia

Kaikista taantumapuheista huolimatta rakennus- ja toimenpidelupia haettiin vuonna 2014 yli kymmenen prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna, eli yhteensä 407 kohdetta luvitettiin.

Järvi-Pohjanmaan rakennus- ja ympäristölautakunnan myöntämiä lupia oli näistä 15 kappaletta. Luvat jakaantuivat siten että Alajärven osuus oli 241, Soinin 90 ja Vimpelin 76 lupaa. Huomattavaa on kuitenkin että kohteet olivat kooltaan pienempiä sillä rakennettava kerrosala pieneni lähes 30000 neliöstä reiluun 24 000 neliöön.

MAINOS

Tämä tarkoittaa sitä että mitään suurempia rakennushankkeita ei viime vuonna luvitettu. Uusia asuinrakennuksia ja rivitalo- / paritalohuoneistoja luvitettiin 42 kappaletta joista pääosa kohdistui Alajärvelle. Maalämmön rakentamiseen toimenpidelupia myönnettiin kaikkiaan 60 kappaletta.

Virka jätetty täyttämättä

Vimpelin hallinnoimassa Järvi-Pohjanmaan rakennusvalvonnassa on yhteensä kolme rakennustarkastajan virkaa. Näistä yksi jätettiin täyttämättä sen jälkeen kun Mikko Heikkilä Vimpelistä jäi eläkkeelle viime kesänä.

Tällä hetkellä va. johtavan rakennustarkastajan virkaa hoitaa Pentti Honkola joka vastaa myös Soinin ja Vimpelin rakennusvalvonnasta. Alajärven rakennusvalvonnasta vastaa rakennustarkastaja Harri Björkbacka. Tarkastajien määrän vähentyessä on yleistä vastaanottoaikaa jouduttu rajoittamaan.

Alajärvellä rakennustarkastajan tavoittaa varmimmin tiistai- ja keskiviikkoaamuisin 9-11, Soinissa torstai- ja perjantaiaamuisin 9-11 ja Vimpelissä maanantai- ja tiistaiaamuisin 9-11. Jos aikoo tavata rakennustarkastajaa muuna aikana, on tällöin syytä ottaa yhteyttä suoraan kyseiseen henkilöön puhelimitse ja sopia aika.

Henkilömäärän vähentymisellä on ollut vaikutusta mm. siten että Lehtimäen palvelupisteessä ei ole pystytty pitämään vastaanottoa viime kesän jälkeen. Lisäksi rakennuskannan kartoitus on tällä hetkellä kesken. Tämä olisi kunnille erittäin tärkeää sillä se vaikuttaa suoraan kiinteistöverokertymään.

Lue lisää Järvi-Pohjanmaan rakennusvalvonnan kuulumisista huomisen 26.2. lehdestä!

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät