-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Antti Joensuu Ankkuri-laivan peräsimeen

Hoiskon ala-asteen rehtori Antti Joensuu on uusi Alajärven Ankkureiden puheenjohtaja.

Tehtävää peräti neljällä eri vuosikymmenellä hoitanut Tapio Kantokoski jättää seuraajansa johdettavaksi hyvässä kunnossa olevan seuran. Kantokosken seuratoimintaura alkoi jo vuonna 1969, jolloin hän oli mukana Ankkureiden järjestämien kruunuhäiden tanssiryhmässä.

MAINOS

– Toiminta Ankkureissa on mennyt tietyllä tavalla vereeni, tiivisti Kantokoski vanhan kotimaisen elokuvan nimeä mukaillen Ankkureissa toimimisen merkitystä itselleen.

Kantokoski nosti esille uransa huippuhetkenä joukkueenjohtajana toimimisen miesten superpesiksen ensimmäisen Suomen mestaruuden vuonna 1988 voittaneessa joukkueessa.

Kantokosken mukaan Ankkureiden toiminnassa varsinkin 80 -luvun alku oli voimakkaan nousukiidon aikaa, kun taas 2000 -luvun alku oli taloudellisesti vaikea.

– Nyt olemme kuitenkin taas nousussa, sillä seuran viidestä toimivasta jaostosta peräti kolme on Suomen huipulla. Näin voin huojentuneena ja ylpeänä luovuttaa puheenjohtajuuden seuraajalleni, päätti Kantokoski.

Uuden puheenjohtajan koollekutsumassa tiedotustilaisuudessa oli paikalla edustaja kaikista Ankkureiden viidestä toimivasta jaostosta. Ensimmäisenä toimintaansa esitelleen pesäpallojaoston puheenvuoron käyttivät Ankkureiden miesten superpesisjoukkueen pelinjohtaja Matti Iivarinen ja jaoston jäsen Jarmo Seppälä.

Ankkureiden miesten superpesisjoukkueen pelinjohtaja esitteli tulevan kauden kokoonpanoa.
Ankkureiden miesten superpesisjoukkueen pelinjohtaja esitteli tulevan kauden kokoonpanoa.

Iivarinen totesi seuran lähtevän tulevaan superpesiskauteen viidentoista pelaajan ryhmällä, jonka keski-ikä on noin 23 vuotta. Kahdeksan parhaan joukkoon runkosarjassa pyrkivän joukkueen pelaajista peräti kymmenen on oman seuran kasvatteja.

Pesäpallojaoston jäsen Jarmo Seppälä kertoi suunnitteilla olevasta pesäpallon pituuslyönnin MM-kisasta.
Pesäpallojaoston jäsen Jarmo Seppälä kertoi suunnitteilla olevasta pesäpallon pituuslyönnin MM-kisasta.

Ankkureiden valmennuspäällikkö Tero Tuomela kertoi Ankkureiden lähtevän tulevan kesän sarjoihin yhdeksällä poika-ja kolmella tyttöjoukkueella.

Yu-jaoston puheenjohtaja Leena Kivikangas.
Yu-jaoston puheenjohtaja Leena Kivikangas.

Yleisurheilujaoston terveiset tilaisuuteen toivat jaoston puheenjohtaja Leena Kivikangas ja jäsen Tapio Rajala. Kivikankaan mukaan Ankkureilla on tällä hetkellä noin sata kilpailulisenssin omaavaa urheilijaa, joista 6-7 kilpailee SM-tasolla.

Hiihtojaoston puheenjohtaja Ritva Rintala.
Hiihtojaoston puheenjohtaja Ritva Rintala.

Hiihtojaoston toiminnasta kertonut jaoston puheenjohtaja Ritva Rintala totesi jaostonsa olevan pieni, mutta aktiivinen. Tulevan kesän kohokohta on perinteinen Alajärvi-maraton, joka juostaan 13.6.

Lentopallojaoston puheenjohtaja Tuomo Haavisto.
Lentopallojaoston puheenjohtaja Tuomo Haavisto.

Lentopallojaoston puheenjohtajaTuomo Haavisto kertoi seuran ykkössarjassa pelaavan joukkueen säilyttäneen sarjapaikkansa ilman karsintoja ja saavuttaneen näin ennen kautta asetutut tavoitteet.

Suunnistusjaostoa edustanut Martti Matintupa kertoi kilpailutoiminnan olevan lähinnä juniorien ja varttuneempien suunnistajien varassa. Kilpailujärjestäjänä jaosto on kuitenkin valtakunnallisestikin arvostettu.

Ankkureiden toiminnanjohtaja Mika Peräkangas kertoi seuran budjetin lähentelevän 700000 euroa.
Ankkureiden toiminnanjohtaja Mika Peräkangas kertoi seuran budjetin lähentelevän 700000 euroa.

Lue Alajärven Ankkurien kuulumisista tarkemmin torstain 26.3. lehdestä!

Lasse Mansikka-aho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät