-9.1 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Hyvän tekemisen tuntia vietetään tänään kello 12-13

Vuosittaista lähimmäisen päivää vietetään tänään sunnuntaina 30. elokuuta. Lähimmäisen päivä kannustaa ihmisiä tekemään toisilleen hyvää. Päivän perinteenä monessa seurakunnassa siunataan uusia vapaaehtoisia tehtäviinsä.

Lähimmäisen päivänä vietetään myös Hyvän tekemisen tuntia kello 12–13. Tempausta vietetään muutaman kerran vuodessa.

MAINOS

– Tempauksella muistutetaan, että hyvän tekeminen on hauskaa ja synnyttää iloa. Hyvän tekeminen on ilmaista, siihen tarvitaan antajalta vain aikaa ja aktiivisuutta. Tekojen ei tarvitse olla isoja, vaan pienetkin teot riittävät, diakonian asiantuntija Titi Gävert kirkkohallituksesta toteaa.

Hyvän tekemisen tunnissa tärkeintä on halu tehdä hyvää, kertoa siitä ja haastaa muita mukaan, sillä hyvä synnyttää lisää hyvää. Hyvän tekemistä voi jakaa tempauksen Facebook-sivuilla tai Twitter-tilillä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät