0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Veronpalautuksia maksetaan yhteensä 2,2 miljardia euroa

Verohallinto maksaa verovuoden 2014 veronpalautukset pankkitileille 3.12. päivän aikana. Maksuosoituksena maksettavat veronpalautukset ovat nostettavissa 9.-11.12. alkaen.

Verovuoden 2014 veronpalautuksia maksetaan 3,3 miljoonalle henkilölle yhteensä 2,2 miljardia euroa. Keskimääräinen palautus on 665 euroa.

MAINOS

Veronpalautuksia saavista henkilöistä 79 prosentilla palautusten määrä on viidestä eurosta tuhanteen euroa. Euroissa mitattuna alle tuhannen euron palautusten osuus kaikista palautuksista on kuitenkin vain reilu kolmannes. Yli tuhannen euron palautusten euromääräinen osuus kaikista palautuksista on siten kaksi kolmasosaa.

Henkilöasiakkaan keskimääräinen jäännösvero 1428 euroa

Verovuodelta 2014 jäännösveroja tulee maksettavaksi 792 tuhannelle henkilölle yhteensä 1,1 miljardia euroa. Keskimääräinen jäännösvero on 1428 euroa.

Jäännösveroja maksavista kolme neljäsosaa maksaa alle tuhat euroa jäännösveroa. Euroissa mitattuna alle tuhannen euron jäännösverojen osuus kaikista jäännösveroista on vain 15 prosenttia.

Jäännösveroissa korostuu suurten jäännösverojen osuus. Esimerkiksi yli 5000 euroa maksavia henkilöitä on kaikista jäännösveroja maksavista vain 5 prosenttia, mutta heidän osuutensa maksuunpannuista jäännösveroista on 57 prosenttia.

Jos jäännösveron määrä on 170 euroa tai enemmän, summa jaetaan kahteen maksuerään. Jäännösveron ensimmäisen erän eräpäivä on 1.12. Toinen erä on maksettava viimeistään 2.2.2016.

Jäännösverot paikkakunnittain

Alajärvellä jäännösveroja maksaa 1589 henkilöä yhteensä 2130385 euroa. Palautusta saa 6296 alajärveläistä yhteensä 4046914 euroa.

Lappajärvellä jäännösveroja maksaa 537 henkilöä yhteensä 608150 euroa ja palautusta saa 2195 henkilöä kaikkiaan 1521841 euroa.

Evijärvellä lisää veroja maksaa 514 henkilöä yhteensä 902677 euroa ja palautusta saa 1668 henkilöä yhteensä 1293525 euroa.

Kyyjärvellä lisää maksaa 257 henkilöä yhteensä 436523 euroa ja palautusta saa 930 kyyjärveläistä, yhteensä 569768 euroa.

Perhossa lisäveroja maksaa 442 henkilöä yhteensä 690932 euroa ja palautusta saa 1612 perholaista, yhteensä 1047322 euroa.

Soinissa lisäveroja maksaa 374 henkilöä yhteensä 436893 euroa ja palautusta saa 1445 henkilöä, yhteensä 1055091 euroa.

Vimpelissä jäännösveroja maksaa 543 henkilöä joilla maksettavaa on yhteensä 670959 euroa. Palautusta saa 1966 vimpeliläistä, yhteensä 1266819 euroa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät