-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Pelastakaa Lapset ry:n perinteinen JouluManteli aattona verkossa

Pelastakaa Lapset ry järjestää tänä jouluna jo kolmattatoista kertaa lapsille ja nuorille suunnatun JouluMantelin verkossa. Kokemus on osoittanut, että monet nuoret kaipaavat jouluna turvallisen aikuisen läsnäoloa.

JouluMantelissa nuori voi keskustella mieltä painavista asioista anonyymisti nimimerkin turvin. Nuorten kanssa keskustelevat aikuiset ovat Pelastakaa Lapset ry:n työntekijöitä ja koulutettuja vapaaehtoistyöntekijöitä.

MAINOS

JouluManteli on avoinna 24.12. Habbo Hotellissa kello 15-21 ja www.mantelichat.fi:ssä kello 21-03. Lisäksi lapsille ja nuorille on mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun kello 21-03 osoitteessa www.netari.fi. Chattiin pääsee myös Netarin Facebook-ryhmästä (www.facebook.com/netari) sekä IRC-gallerian Netari-yhteisön kautta.

– Joulu voi olla monelle lapselle vähemmän iloista aikaa esimerkiksi vanhempien päihteiden käytön vuoksi ja yksinäisyys korostuu, kun koulu on kiinni ja kaverit viettävät joulua omissa perheissään.

– JouluMantelissa on turvallista oleskella ja mukava viettää aikaa muiden nuorten ja vapaaehtoisten aikuisten kanssa, kertoo Veera Uusoksa Pelastakaa Lapset ry:stä. Mantelissa käy jouluisin paljon nuoria ja keskustelua käydään aktiivisesti. Vuoden 2014 jouluaaton chattiin osallistui yli 400 nuorta.

– Tämä osoittaa sen, että seuran ja keskustelun tarve on suuri ja nuoret kaipaavat juttuseuraa jouluaattonakin. Lomalla on myös aikaa pysähtyä omien ajatusten kanssa ja ne saattavat herättää tarvetta keskusteluun. Toiminta antaa hienoa sisältöä myös aikuisten vapaaehtoisten jouluaattoon, toteaa Uusoksa.

JouluManteli on osa Pelastakaa Lapset ry:n verkkonuorisotoimintaa. Mantelin tavoitteena on kohdata lapsia ja nuoria verkossa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen keskusteluun vapaaehtoisen aikuisen sekä yhdessä muiden lasten kanssa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät