-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Paavolantorin Taksiasema palvelee asiakkaita 24/7

Alajärvi on saanut uuden taksiaseman samaan aikaan, kun Paavolantorin liikekeskus kovaa kyytiä valmistuu.

Uusi Paavolantorin Taksiasema on jo nyt toiminnassa, mutta tilat valmistuvat sille lopulliseen muotoonsa viimeistään Juhannusviikolla. Yhteistyö viiden taksiyrittäjän kesken on kuitenkin jo nyt täydessä vauhdissa ja asiakkaita luvataan palvella hyvin ja joustavasti 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemänä päivänä viikossa.

MAINOS

Asiakkailta on jo nyt saatu hyvää palautetta uuden taksiaseman sijainnista ja kunhan liikekeskus valmistuu, paikka on entistäkin osuvampi.

Mukana toiminnassa ovat alajärveläisille tutut Taksi Lehtiö, Taksi Linnanmäki, Taksi Mertaniemi, Taksi Pyhälahti ja Taksi Saarela. Näistä kaikki muut, paitsi Jorma Saarela, on ollut mukana aikaisemmassakin Alajärven taksiasemassa, mutta nyt lähteneet mukaan uuteen yhteistyökuvioon.

Paavolantorin Taksiaseman yrittäjillä on käytössään kuusi taksia ja kuljettajina on niin miehiä kuin naisiakin. Taksiasemalle soitettaessa vastaa aina päivystäjä ja jos hän on tien päällä, hoitaa päivystäjä ajoon toisen taksin. Ilman kyytiä ei siis jää kukaan.

Kopillekin tulee sen valmistuttua päivystys kiireaikoina.

Muutoksella yrittäjät haluavat tuoda palvelut entistä lähemmäs asiakkaita, sillä palvelu ja joustavuus ovat koko toiminnan avainsanat. Taksi on palvelu siinä, missä uuden Paavolantorin liikekeskuksen muutkin toiminnot ovat ja kun taksi on lähellä, voidaan meilläkin oppia siihen, että taksi ei ole kallis tapa tehdä kotimatka vaikkapa vesisateen yllättäessä.

– Meidän autoihimme mahtuvat tarvittaessa mukaan vaikka rollaattorit, jos sadesää tai väsymys on yllättänyt kesken kaupassakäynnin, yrittäjät lupaavat.

Kaikki Paavolantorin Taksiaseman yrittäjien autot ovatkin erikoisvarusteltuja paarivarustuksineen ja pyörätuoleineen. Isoimmat autot vetävät kahdeksan matkustajaa ja vielä pari pyörätuoliakin. Yksinkään matkustavan ei kuitenkaan tarvitse pelästyä isoa autoa, sillä hinta ei ole sen isompi, vaikka auto olisikin. Isolla autolla voi matkustaa siis yksinkin.

Paavolantorin taksiaseman yrittäjät kertovat, että taksikyyti ei Alajärvellä tarkoita sitä, että taksi ajaa pihaan ja kuljettaja odottaa asiakkaan saapuvan autoon. Jos liikkuminen on vaikeaa, kuljettaja hakee asiakkaan kotoa asti. Kauppareissulla kuljettaja voi tarvittaessa ottaa oman pyörätuolinsa autosta ja viedä asiakkaan sillä ostoksille. Kauppakassitkin autetaan, asiakkaan lisäksi, vielä kotona sisälle saakka.

– Hoidamme myös Taksikortilla maksettavat kyydit asiakkaan oman aikataulun mukaisesti, sekä avustamme henkilökohtaisesti esimerkiksi kaupassa, pankissa ja apteekissa. Tällöin taksi on asiakkaan käytössä koko matkan ajan.

Toiminta onkin joustavaa ja asiakaslähtöistä, taksikyyti sisältää tarvittaessa paljon muutakin kuin kuljetuksen kohteesta toiseen.

Taksien ajot ovat usein sairaskyytejä, asiointiajoja ja öisiä ravintolakyytejä. Jokaisessa tilanteessa asiakas kaipaa erilaista palvelua, ja sitä ollaan valmiita myös antamaan.

Yrittäjät myös mielellään kertovat asiakkaille palveluistaan ja jos jokin asia askarruttaa, kannattaa soittaa tai tilojen valmistuttua poiketa paikalle!

Esimerkiksi Kelan kyydityksissä ihmisillä on edelleen paljon epäselvyyttä. Matkat sairaalaan tulevat yleensä tilauskeskuksen kautta, mutta myös paluumatkalle asiakkaalla on mahdollisuus pyytää oman paikkakunnan taksi keskuksesta. Yrittäjät toivovatkin asiakkaiden käyttävän aina tätä mahdollisuutta.

Matka on mahdollista tehdä tutulla taksilla, mutta tällöin asiakkaan maksama omaastuuosuus kyydistä on kaksinkertainen ja se ei kerrytä vuotuista omavastuuta. Tällöin asiakas myös maksaa kyydin itse ja hakee itse korvauksen Kelalta.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät