1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Rokulipäivät ponnistavat paikallisin voimin

Rokulipäiviä vietetään Alajärvellä 1.-2.7. paikallisväritteisen ohjelman siivittämänä. – Rokulipäivien teemana on tänä vuonna paikallisuus, joka näkyy monin eri tavoin, kertoo järjestelyvastuussa ollut Alajärven Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Toni Harjula.

– Paikallisia nuoria artisteja nähdään lavalla esiintymässä, juontajana toimii alajärveläinen Kirsi Lassila ja markkinapaikoille on pyritty saamaan mukaan paikallisia myyjiä.

MAINOS
Alajärven Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Toni Harjula testailee jo Oxboard leijulautaa, sillä Japo järjestää pientä kilpailua laudan käytössä Rokulipäiville. Monenmoista muutakin mukavaa perinteisessä markkinatapahtumassa on luvassa!
Alajärven Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Toni Harjula testailee jo Oxboard leijulautaa, sillä Japo järjestää pientä kilpailua laudan käytössä Rokulipäiville. Monenmoista muutakin mukavaa perinteisessä markkinatapahtumassa on luvassa!

Paikallisuus korostuu myös siinä, että Rokulipäivien yhteydessä lukuisat seurat ja yhdistykset järjestävät omia tapahtumiaan. Kaikki viikonlopun tapahtumat on koottu yhdeksi paketiksi, josta kiinnostuneiden on helppo löytää mieluisaa ohjelmaa omien Rokulipäiviensä viettoon!

Ohjelma käynnistyy jo torstai-iltana Järviseudun Kennelkerhon järjestämällä koirien Match Showlla Alvariinin takana olevalla nurmikentällä.

Perjantaina tori avautuu kello 9 ja kello 11 Rokulipäivien avauksen suorittaa Sari Kujala. Kello 11.30 vuorossa on Etelä-Pohjanmaa Yrittäjien puheenvuoro puheenjohtaja Anne Niemen toimesta.

Päivän aikana lavalla nähdään ohjelmassa mm. FitFactoryn & Tanssikoulu Wimman Street Dance –tanssiesitystä, Yhden Joukon Yhtyettä, Varattu -yhtye, Lipputangon Soittajat, LH, Veronica, Tiemestarin Pojat ja Alavolin tanssiesitys.

Oheistapahtumia markkina-alueella ja lähistöllä perjantaina ovat poniratsastus paloaseman takana olevalla kentällä, espanjanvesikoira -esittely grillin pihassa, Teatteri Huuliveikko markkina-alueella kello 12 eteenpäin ja Nelimarkka-museon näyttely. Tivoli on auki koko päivän paloaseman takana olevalla kentällä.

Huipennuksena kello 17 lavalla esiintyy Aleksi Yli-Sissalan Planet Case ja tori sulkeutuu kello 18.

Markkinoiden sulkeuduttua meininki jatkuu harrasteajoneuvojen tapaamisella ABC:n parkkialueella. Kello 19 Semmarit, eli Seminaarimäen Mieslaulajat esiintyvät Kitron Stadionilla Aaltoa ja Aarioita sekä Alajärven Ankkurien järjestämässä konsertissa.

Illalla kello 21 Jippu ja Jukka Leppilampi esiintyvät Palotorilla Helluntaiseurakunnan tapahtumassa ja yötä voi jatkaa vielä kello 22 Juhamatti & Timangin sekä Yhden Joukon yhtyeen parissa Kesäravintola Salakapakassa Aaltoa ja Aarioita -tapahtumassa tai puoliltaöin Alvariinissa, jossa esiintyy Spekti tai Bar Kupperissa Tuomas Kauhasta kuullen.

Triathlonia ja pesäpallon pituuslyöntiä

Yömenoista huolimatta lauantaina tori avautuu jälleen kello 9.

Päivän aikana lavalla nähdään ja koetaan mm. Helluntaiseurakunnan Isän Lapset -lasten koreografiaryhmä, Klovni Urho Puolivilla & Klovni OHO, Hirrenheiton SM-kilpailu Alvariinin takana olevalla nurmikentällä, Jokamiehen kuntotriathlon Alajärven venesatamassa, Alavolin tanssiesitystä, Varattu -yhtye Lipputangon Soittajia, Veronicaa ja LH -yhtyettä.

MLL Alajärvi järjestää lauantaina ohjattua lasten ohjelmaa palotorin kentällä. Espanjanvesikoira esittelyä on jälleen luvassa grillin pihassa.

Pesäpallon pituuslyönnin MM-kisat alkavat ja poniratsastusta on paloaseman takana olevalla kentällä. Myös Tivoli on auki koko päivän paloaseman takana olevalla kentällä.

Tori sulkeutuu kello 15 ja kello 18 Aaltoa ja Aarioita -ohjelmassa on Saara Aalto Alajärven nuorisoseuralla.

Kello 18-22 Bar Kupperissa käydään Karaokestarat osakilpailu, ja kello 21 starttaa Salakapakassa Aaltoa ja Aarioita Festivaali-iltamat, jossa mukana Matti Johannes Koivu sekä Beat Brothers. Bar Kupperissa puolilta öin lavan valtaa Telaketju!

Sunnuntaina 3.7. markkinat ovat jääneet taakse, mutta kello 10 luvassa on Tuomasmessu Alajärven Gabrielin kirkossa. Aaltoa ja Aarioita jatkaa kello 13 Lounaskonsertilla ”Kuin Elokuvissa” nuorisoseuralla ja kello 17 Festivaalin päätöskonsertilla kirkossa, jossa mukana ovat sopraano Mari Palo sekä baritoni Aarne Pelkonen.

Illalla kello 18 juostaan vielä Uusikylä kyläyhdistyksen Kuolema-Hölkkä ja sunnuntaina pelataan myös Alajärvi Open Golf Kivitipun kentällä Lappajärvellä.
Ohjelmassa on siis jokaiselle varmasti jotain, unohtamatta noin sataa paikalle saapuvaa markkinamyyjää!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät