1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Halkosaaren musiikillinen juhannus kutsuu

Halkosaaren legendaarisella tanssilavalla riittää juhannuspäivänä tunnelmaa, sillä estradille nousee peräti kolme esiintyjää: Taikakuu, Antti Ahopelto sekä Jukka Poika.

Tanssitoimintaa pyörittävän Minna Heinosen mukaan tarkoitus oli löytää monipuolinen kattaus, jossa on jokaiselle jotain.

MAINOS

– Taikakuun iskelmät ja Antti Ahopellon koskettavat tulkinnat saavat varmasti vauhtia tanssijalkoihin. Samoin käy Jukka Pojan reggaen kanssa, se tosin virkistänee myös lantionseudun lihaksia, Heinonen hymyilee.

Juhannuspäivän tanssit käynnistyvät kello 20 ja kestävät 02 saakka. Kävijöitä palvelee alueella täysien anniskeluoikeuksien baari. Tarjolla on myös kahvia ja grillituotteita.

– Halkosaareen on kätevä tulla niin henkilöautolla, matkailuautolla tai asuntovaunulla, sillä aivan huvikeskuksen vieressä on iso parkkialue, Heinonen kertoo.

Hän myös muistuttaa Halkosaaren luonnonkauneudesta, joka on huomattu laajemminkin.

– Halkosaaren tanssilava valittiin muutamia vuosia sitten Suomen kauneimmaksi. Se ei ole ihme, sillä harva tanssipaikka sijaitsee saaressa. Niin tanssikansa kuin orkesteritkin ovat kiitelleet upeita maisemia ja tanssipaikan puitteita.

Halkosaaren kesä tarjoaa kokonaisuudessaan laadukasta tanssimusiikkia sekä erillisenä rockiltana suomalaisen punkin kestotähden, vaasalaisen Klamydian.

Ohjelma: La 25.6. Taikakuu, Antti Ahopelto, Jukka Poika, La 2.7. A. Aallon Rytmiorkesteri, Heikki Koskelo, Pe 8.7 Klamydia, La 9.7. Walkarit, La 16.7. Souvarit ja Lasse Hoikka, La 23.7. Vuoden 2016 Tangokuninkaalliset, La 30.7. T.T. Purontaka & Tähtitaivas, La 6.8. Pekkaniskan Pojat, La 13.8. Finlanders, La 20.8. Antti Ahopelto.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät