-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Harrastuksena standing mile – moottoripyörällä yli kolmeasataa

Lappajärveläinen Tuomo Hernesniemi harrastaa lajia, joka ei ehkä ole monellekaan tuttu näillä seuduilla.

Standing mile-ajona tunnettu, myös loppunopeuskilpailuksi ja lentokenttäajoksi kutsuttu laji, antaa motoristeille mahdollisuuden testata pyöränsä huippunopeutta.

MAINOS

Ajosuorituksessa moottoripyörä kiihdytetään paikaltaan lähtien mailin, 1 609 metrin, matkalle, ja ainoa, mikä mitataan, on nopeus mailin kohdalla.

Tuomo törmäsi lajiin internetissä pari vuotta sitten. Hän ei tuntenut ketään lajin harrastajaa, mutta ajojen osuessa Kauhavalle seuraavana kesänä, hän päätti lähteä itse koittamaan. Hän saavutti sillä kertaa 313 kilometrin tuntinopeuden.

Tuomo ei ollut koskaan ajanut radalla eikä kisannut, joten moottoriurheilutaustaa hänellä ei entuudestaan ollut. Moottoripyöräilyä hän on harrastanut vuodesta 2011 lähtien. Vaikkei ajajia yleensä laiteta paremmuusjärjestykseen, Tuomo arvioi tällöin sijoittuneensa noin keskikastiin kaikkien ajajien joukossa.

Viime kesänä Tuomo osallistui kaksiin ajoihin, Jämsän Hallissa ja Lappeenrannassa. Jokainen ajaja voi valita itselleen lajin haamurajoista oman tavoitteensa.

Ensimmäinen tavoite, kahdensadan mailin kerho, toteutui Lappeenrannassa. Hän puhkaisi siis kahdensadan mailin tuntinopeuden ajaessaan 323 kilometriä tunnissa. Seuraava tavoite hänellä on jo mielessä, sata metriä sekunnissa.

Tuomolla on vuoden 2009 Suzuki Hayabusa, jolla hän ajaa siviilissäkin. Kun ajoihin lähdetään, välityksiä muutetaan ja ilmanvastus pyritään saamaan mahdollisimman pieneksi. Pyörän valmisteluun menee pari päivää.

Apuna ajoissa ja huoltomiehenä on Mika Pohjoispää. Toisesta silmäparista on lentokentän laidalla apua, koska ajosta saa heti palautetta. Ajopäivän aikana saa ajaa useita kertoja, joten halutessaan huippunopeutta pääsee koittamaan uudelleen. Pyörä kiihtyy käytännössä mailin loppuun asti.

Keliolosuhteet vaikuttavat saavutettuun nopeuteen, ja luonnollisesti myötätuuli on ajajalle suurin apu.

Ensi kesän ajopäiviä ei ole vielä julkistettu, yleensä isompia ajoja on kolme kertaa vuodessa. Tuomon toiveena on, että myös Kauhavalla päästäisiin ajamaan. Hänen tavoitteenaan on ajaa ensi kesänä kaikki mahdolliset ajot.

Voisi ajatella, että laji on vaarallinen nopeudet huomioon ottaen. Tuomon tiedossa ei ole kuitenkaan ole, että lajissa olisi vahinkoja tullut. Kentällä ajetaan valvotuissa olosuhteissa.

Hän kokeekin, että maantiellä ulkoiset tekijät ovat suurempi riski kuin ajaminen kentällä, jossa kaasun löysääminen on aina tarvittaessa mahdollista. Ajovarusteina toimii normaali, mahdollisimman tiukka ajopuku, ajokengät ja kypärä.

– Vaikkei 323 kilometriä tunnissa ole kovimpien nopeuksien rinnalla vielä kova vauhti, epäilijöille kuitenkin heitän haasteen, että käykää kokeilemassa itse tapahtumassa, jossa nopeus mitataan huippulaitteilla eikä pyörän nopeusmittarilla!

– Kaikkein paras on, kun ei korvien välissä oo mitään, Tuomo vastaa, kun puhe siirtyy siihen, mitä ajajalta vaaditaan. – Ajaessa on vaikein huomata jarrumerkki, koska tällaisessa vauhdissa katsekenttä on hyvin kapea ja minulla on reaktio- ja jarrutusmatka ollut noin 700 metriä ja kenttä on keskimäärin 2,5 kilometriä pitkä, eli ei siinä montaa sataa metriä jää ylimääräistä.

Tuomo kertoo, että lajia voi ja pitäisikin harjoitella. Lentokentille ei ole kuitenkaan helppo päästä ajamaan. Hankalaa on, kun pyörään tekee muutoksia, ja niiden vaikutuksen näkee vain pari kertaa vuodessa. Hänellä ei ole ollut sponsoreita, vaan Tuomo on ajanut omakustanteisesti. Ensi kesälle tähän tuleekin muutosta.

– Tähän mennessä on yritetty mennä mahdollisimman pienillä muutoksilla. Nyt sponsorit mahdollistavat sen, että pystyy tekemään tekniikkaan muutoksia enemmän, Tuomo kertoo.

Tuomo haluaakin kiittää yrityksiä, jotka ovat lähteneet sponsoroimaan häntä. Ensi kesän sponsoreina toimivat Palvelutaksi Luoma, Provetek Oy, Koneurakointi Heikki Takala, Kuoppalan Jätehuolto Oy, Konehuolto Juttuniemi, Koneurakointi Aki Sammalisto Oy, Kiinteistöhuolto Hernesniemi, Lappajärven Laatunikkarit, AHK Service, JHA Palvelu Oy, Saariaho Ky, Lappajärven Konetyöstö Oy, Lappajärven T-Tarvike, Heikin Grilli ja Rakennuspalvelu Storvik.

Jaana Koivukoski

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät