1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kalossissa juhlitaan kymppisynttäreitä!

Ravintola Kalossissa Lehtimäellä alkaa huikea juhlaviikko kymmenvuotisen toiminnan kunniaksi! Juhlat käynnistyvät keskiviikkona 2.11. ja jatkuvat aina sunnuntaihin 6.11. saakka. Ohjelma on rakennettu siten, jotta jokaiselle olisi jotain, kiitoksena asiakkaille näistä vuosista!

Kalossin omistaja Terttu Kulju kertoo, että ravintolan perustamisen taustalla oli hänen koti-ikävänsä. Lehtimäeltä kotoisin oleva Terttu asui tuolloin Ylistarossa, jossa hänellä oli baari. Kuullessaan kiinteistön olevan myynnissä Terttu otti yhteyttä sen omistajaan ja niin sai Kalossi alkunsa.

MAINOS

Terttu asuu jälleen Lehtimäellä, mutta Kalossin lisäksi hänellä on edelleen baari myös Ylistarossa. Siellä vietetään pian jo 25 -vuotisjuhlia.

Kalossin toiminta on nykyisin vakiintunut iltaravintolaksi. Pariin otteeseen myös lounasruokalaa on testattu, mutta asiakaskunta ei ole ollut siihen riittävä. Niinpä tarjonta on suunnattu iltoihin ja väkeä käykin vallan mukavasti iltaisin syömässä Kalossin maankuuluja, herkullisia pizzoja. Tarjolla on myös hampurilaisia eri lisukkein, paninit sekä Restamenu -ruoat.

Pääpaino on kuitenkin perinteisellä anniskeluravintola -toiminnalla. Ravintola on avoinna tiistaista torstaihin kello 18-22 (keittiö klo 20.30 saakka), perjantaisin ja lauantaisin kello 18-02 (keittiö 23.30) ja sunnuntaisin kello 16-22 (keittiö 20.30). Maanantaisin Kalossi on suljettu.

Tertun apuna Kalossissa on lähes koko kymmenen vuoden ajan työskennellyt Ninnu Kujala. Muina työntekijöinä ovat Miiku Ketola, Sanni Puumala, Meri Kuoppa-aho, Oula Pekonniemi, Jasse Leppäkangas ja äitiyslomalla parhaillaan oleva Sari Kilponen.

Hyvä työyhteisö takaa sen, että Kalossissa on aina mukava ja rento tunnelma, mistä syystä asiakkaat ovatkin ottaneet paikan omakseen.

Synttärijuhlaa kaikille!

Koska kiitos kymmenvuotisesta toiminnasta kuuluu ennenmuuta asiakkaille, on Kalossin väki ideoinut synttärijuhlat, joissa tarjontaa on jokaiselle.

Koko viikon ajan pizzan ostaja saa ilmaisen limun ja tästä lehdestä löytyvän ilmoituksen arvontakupongin palauttamalla pääsee mukaan arvontaan, jossa arvotaan kaksi kappaletta 50 euron lahjakortteja Nettopuotiin!

Juhlaohjelma käynnistyy keskiviikkona 2.11. koronaturnauksella kello 18-21. Ennakkoilmoittautumisia ei tarvita ja voittajalle on luvassa upea Kalossi -pipo!

Torstaina 3.11. kello 17-20 on varsinainen synttäritapahtuma kakkukahveineen. Paikalle toivotaan kaikkia kiinnostuneita tutustumaan paikkaan ja osallistumaan samalla kalossinheitto -kisaan, jossa palkintona on pizzalahjakortti!

Perjantaina 4.11. kello 20-30-1.30 luvassa on Halloween karaoke/dj, eli varsin vauhdikasta menoa Halloween tunnelmissa! Paras asu palkitaan! Kello 19.30-21 järjestetään myös tietokilpailu, jonka voittaja saa joulukinkun!

Lauantaina 5.11. koittaa odotettu huutokauppa, joka järjestetään Kalossissa kello 20-22. Huutokaupattavaan tavaraan voi käydä tutustumassa tuntia ennen huutokauppaa. Myynnissä on monenlaista ylijäämätavaraa mm. laseja, tauluja ja paitoja – ehkä paidan voi huutaa itselleen myös suoraan tarjoilijan päältä?

Tylsää ei taatusti tule olemaan, sillä henkilökunta lupaa laittaa itsensä peliin tapahtumassa, koska saatu tuotto menee suoraan henkilökunnan virkistykseen. – Näin jaksamme taas seuraavat kymmenen vuotta palvella teitä iloisina, naiset lupaavat.

Huutokaupattavaa tavaraa voi myös lahjoittaa Kalossiin, sitä otetaan ilomielin vastaan. Huutokaupassa käytetään pelkästään käteismaksua, joten käteistä kannattaa varata mukaan! Meklarina toimii Samuli Rantakangas.

Huutokaupan jälkeen ilta jatkuu Nitroforce9 -keikalla. Kannattaakin olla ajoissa paikalla, sillä iltaan ei ole pääsymaksua ja paikkoja on rajallinen määrä. Tupa tulee taatusti olemaan täynnä.

Juhlaviikko päättyy sunnuntaina 6.11. kello 13-17, jolloin kalossissa tarjoillaan buffet -ruokailu. Menuuseen kuuluu mm. pizzaa, lihapullia, nakkia, pyttipannua, hot wingsejä, mozzarellatikkuja, ranskalaisia, salaattia, fetaa, jalapenoja, tonnikalaa, pastaa.

Syödä saa niin paljon kuin haluaa, aikuiset 11 euroa, alle 12 -vuotiaat yhdeksän euron hintaan ja alle neljä vuotiaat maksutta.

Kalossin väki toivoo näkevänsä kymppijuhlien tapahtumissa mahdollisimman paljon porukkaa! Samalla arki-iltojen tapahtumien toivotaan muistuttavan asiakkaita siitä, että arki-iltanakin voi piipahtaa vaikkapa pizzalle tai yksille, sillä Kalossissa ollaan valmiina palvelemaan!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät