-5.8 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Kangaspuurallissa syntyy raitoja yhteisömattoon!

Järvilakeuden Kansalaisopisto on toteuttanut hyväntekeväisyystempauksen Kangaspuurallin, jonka avulla on samalla tuotu ihmisille tutuksi kangaspuilla kutomisen ilosanomaa siellä, missä ihmiset muutenkin liikkuvat!

Oma yhteisömatto on kudottu kansalaisopiston toiminta-alueen eri kulmissa muun muassa eilen Evijärvellä ja tänään keskiviikkona Lappajärvellä. Evijärvellä mattoon kudottiin raitaa S-marketissa ja Lappajärvellä Osuuskaupassa tänään kello 10-17.

MAINOS
Siitä se lähtee! Kutominen on antoisa harrastus, jonka pariin toivotaan lisää tekijöitä!
Siitä se lähtee! Kutominen on antoisa harrastus, jonka pariin toivotaan lisää tekijöitä!

Työssä opastamassa ovat paikalliset kudontaryhmäläiset ja opettajana toimiva Miia Lehtiniemi. Kangaspuiden ääreen ovat istuneet monet sellaisetkin, jotka eivät koskaan ennen ole kangaspuilla kutoneet.

Ensikertalaiset saavatkin kangaspuiden äärellä kokea todellisen ahaa -elämyksen, sillä oman työn jälki tuli nopeasti ja kauniisti näkyviin! Yksinkertaisen työn tekeminen kangaspuilla ei myöskään vaadi ihmeempää osaamista, vaikkakin pidempään harrastaneet tekevätkin kangaspuilla jo varsin vaativia ja taidokkaita töitä.

Evijärvellä kudontaryhmässä on käynyt kymmenkunta naista ja uutta väkeä otetaan mielellään mukaan.

”Koko ikänsä” kutomista harrastanut Ulla Mäkinen kertoo, että hyvän ja innostavan opettajan Miia Lehtiniemen johdolla ryhmä kokoontuu maanantaisin kello 15-17.30 ja omatoimisesti ryhmäläisten on mahdollisuus käydä paikalla kutomassa koska haluavat.

Ryhmä kokoontuu kunnantalon yhteydessä olevassa tilassa. Kiinnostuneille Ulla vinkkaa, että kutominen on mukavaa puuhaa ja esimerkiksi pienten lasten äideille se tarjoaa hetken hermolepoa. Iäkkäämmille kutominen taas käy dementian torjunnasta, kun pään, käsien ja jalkojen on toimittava samaan tahtiin!

Evijärven ja Lappajärven kudontaryhmiä vetävä Miia Lehtiniemi kertoo, että ryhmät kokoontuvat vielä viisi kertaa ennen joulua ja sitten tammikuussa taas jatketaan. Mukaan voi tulla vaikka heti, tai ainakin tutustumaan paikan päälle, miltä homma vaikuttaa.

Kudontaryhmään tulijan ei tavitse osata mitään etukäteen, eikä materiaaleja tarvitse olla valmiina, sillä Miia opettaa mitä tehdään ja tarvikkeetkin voi hankkia hänen kauttaan. – Kiinnostus kutomiseen riittää, mitään muuta ei tarvita!

Lappajärvellä Miia pitää kahta kudontaryhmää, Itäkylässä tiistaisin kello 15-17.30 ja kirkonkylällä entisen matkahuollon viereisessä kiinteistössä keskiviikkoisin kello 15-17.30.

Miia opettaa myös Järvi-Pohjanmaan kansalaisopistossa Vimpelissä kahta ryhmää, Sääksjärvellä tiistaisin kello 18-20.30 ja Rantakylän entisellä koululla keskiviikkoisin kello 18-20.30. Vimpelissä on kolmaskin ryhmä Lakanienen entisellä koululla tiistaisin 15-17.30, sitä pitää Hanna Moisio-Latvala.

Kangaspuurallissa aina päivän aikana valmistunut matto luovutetaan tekijöiden toivomaan kohteeseen paikkakunnalla. Evijärvellä matto sai paikan uudesta eskaritilasta!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät