-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Alajärven lukiossa on opiskeltu jo 70 vuotta

Alajärven lukiossa on viime viikolla juhlittu 70-vuotiasta oppikoulua.

Lukion rehtori Marko Timo sekä koulun sihteeri Satu Mäkelä pääsevät kohta nauttimaan kakusta ja kahvista.
Lukion rehtori Marko Timo sekä koulun sihteeri Satu Mäkelä pääsevät kohta nauttimaan kakusta ja kahvista.

Juhlaviikon aikana koulussa on järjestetty oppilaille juhlaruokailu jossa oli tavallista parempaa ruokaa tarjolla.

MAINOS

Toivo Kivipelto piti nykyisille oppilaille esitelmän lukion ja oppikoulun historiasta.

Kivipellon mukaan nimenomaan vahva tulevaisuudenusko synnytti oppikoulun. – Alajärvelle perustettiin oppikoulu Lapin sodan vielä riehuessa helmikuussa 1945.

Perustava kokous pidettiin kunnantoimistossa ja paikalla oli 23 henkilöä pitäjän eri puolilta, Kivipelto kertoo.

Koulu aloitti toimintansa syyskuussa 1946 Kaupinniemellä seurakunnan omistuksessa olleessa pappilan renkituvassa, joka sijaitsi samalla paikalla nykyisen koulukeskuksen kanssa. Koulu aloitti 4-vuotisena keskikouluna. Vuonna 1950 koulu muutettiin viisivuotiseksi, jotta jatko-opiskelu kävisi helpommaksi.

– Vuonna 1949 valmistui oma koulutalo nykyisen kirkonkylän ala-asteen paikalle. Tontti saatiin lahjoituksena Alajärven suojeluskunnan jatkajalta Alajärven Kiinteistö Oy:ltä. Sekä oppilaiden vanhemmat että koulun oppilaat tekivät paljon talkootyötä oman koulutalon hyväksi.

Keskikoulu sai lukioluokat vuonna 1959 ja se tunnettiin sen jälkeen nimellä Alajärven yhteiskoulu.

Lukioluokkien saaminen lisäsi koulun vetovoimaa ja edisti myös pätevien opettajien saamista.

Oppilaitoksen ensimmäinen tietokone.
Oppilaitoksen ensimmäinen tietokone.

Yhteiskoulu kunnallistettiin v. 1970, jolloin keskikouluosa jatkoi kunnallisena keskikouluna ja lukio itsenäisenä kunnan ylläpitämänä Alajärven lukiona.

Keskikoulun yläluokat ja kansalaiskoulu liitettiin vuonna 1974 yhteen peruskoulun yläasteeksi. Vuonna 1981 Alajärven lukio palasi syntysijoilleen Kaupinniemelle.

Alajärven oppikoulun ensimmäisenä rehtorina toimi filosofian tohtori Heikki Wegelius. Pisimpään, eli 29 vuotta, toimi rehtorina filosofian maisteri Toivo Kivipelto, ensin yhteiskoulussa ja vuodesta 1970 lukiossa.

Alajärven lukiosta on valmistunut noin 4000 ylioppilasta, joista noin 80 on väitellyt tohtoriksi.

Avoimet ovet ja näyttelyä

Lukiossa järjestettiin myös avoimien ovien päivä, jossa pääsi tutustumaan koulun arkeen sekä historiaan.

Paikalle oli kutsuttu entisiä pitkäaikaisia työntekijöitä, mutta aivan kaikkia ei pystytty tavoittamaan.

Lukion käytävälle oli koottu näyttely erilaisista historiallisista tavaroista mitä ennen koulussa käytettiin.

Oppilaitoksen vanha lukujärjestystaulukko.
Oppilaitoksen vanha lukujärjestystaulukko.

Näytillä oli lukion ensimmäinen tietokone, vanhoja todistuksen pohjia ja vanha lukujärjestys sekä paljon muita mielenkiintoisia asioita 70 vuoden ajalta.

Tuolle ajalle mahtuu paljon tarinoita, sekä onneksi on onnistuttu säilyttämään vanhoja esineitä ja kuvia, jotka tuovat muistot mieleen sekä nykyisille oppilaille mielenkiintoisen aikamatkan vuosikymmeniä taaksepäin.

Nykyiset opiskelijat lukiosta sekä yläkoulun puolelta pääsivät ihastelemaan näyttelyä.

Tällä hetkellä lukiossa on 197 opiskelijaa sekä kuusitoista opettajaa, joista neljä opettaa myös yläkoulun puolella. Lukion rehtorina toimii Marko Timo joka on aloittanut Alajärven lukiossa noin puolitoista vuotta sitten.

Lukion koko koulurakennus yläkoulua myöten on uusittu ja viimeiset kunnostukset käydään auditorion sekä liikuntasalin puolella.

– Tämän remontin myötä meidän tilat ovat huippuluokkaa sekä sähköiset ympäristöt kunnolliset, Lukion rehtori Marko Timo iloitsee.

Jenna Tanhua

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät