-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Seimitalli Kotikylän puistossa muistuttaa joulun sanomasta

Lämminhenkinen ja väen liikkeelle saanut pienimuotoinen jouluinen Seimitallin avajaistapahtuma järjestettiin Kyyjärvellä Kotikylän puistossa.

Kyyjärven seurakunnan diakonissa Riitta Kytölä aloitti tilaisuuden lukemalla jouluevankeliumia. Lapsikuoro toimi esilaulajana sekä yhteisesti laulettiin ”Heinillä härkien kaukalon”.

MAINOS
Joosef ja Maria.

POP-pankin johtaja Urpo Ojala ja kunnanhallituksen vpj. Jari-Pekka Uusisalo avasivat seimitallin kaikkien nähtäväksi.

Avauksen jälkeen yleisölle tarjottiin POP-pankin puolesta pipareita ja Kyyjärven kunta tarjosi lämmintä glögiä.

Puistonestradin sisustamisesta seimitalliksi ideoi Kaunis Kyyjärvi ry ja sen toteuttivat Jaakko Uusisalo, Maija Suuniittu, Jukka Mäkelä, Seija Kainu sekä Erkki Koivisto. Seimitalli on nähtävillä Kotipuiston estradilla aina loppiaiseen 6.1.2017 saakka.

Kotikylän puisto on kun tehty pienimuotoisille matalan kynnyksen tilaisuuksille, jolla saadaan porukkaa liikkeelle. Puiston ensisijainen käyttötarkoitus on toimia erilaisten puistossa järjestettävien tapahtumien keskipisteenä.

Seimitallin live-kuva löytyy osoitteesta http://www.nopolanews.fi/webcams/keskustaajama.

Tanja Kyrönlahti

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät