1.7 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Hammaslääkäri vaihtui Alajärvellä – Matias Lösönen jatkaa Teuvo Vikmanin työtä

Eeva ja Teuvo Vikmanin Alajärvelle vuonna 1990 perustama hammaslääkärin vastaanotto on tullut yhdeltä osaltaan erään aikakauden loppuun, mutta samaan aikaan kokonaan uusi jakso on alkamassa.

Teuvo Vikman on nyt jäänyt eläkkeelle ja puolisonsa Eeva jatkaa työssä vielä hetken. Teuvon työtä yrittäjänä tulee jatkamaan nuori ja innostunut hammaslääkäri Matias Lösönen työparinaan hammashoitaja Mikko Ylönen.

MAINOS

– Kun perustimme vastaanoton 1990, työskentelin tässä kahdestaan hammashoitajana toimivan vaimoni Eevan kanssa. Kuitenkin jo vajaan vuoden kuluttua toiseksi omistajaksi yritykseen tuli hammaslääkäri Juha Kivipelto, Teuvo Vikman muistelee.

Juha Kivipelto työskentelee yrityksessä edelleen loppuviikon työpäivinä yhdessä Merja -puolisonsa kanssa ja lisäksi henkilökuntaan kuuluu osa-aikaisena suuhygienisti Heli Harjula. Helmikuun kuudennesta päivästä alkaen alkuviikoilla vastaanottoa tiloissa pitää Matias Lösönen.

Vastaanotto toimii Plusterveys -konsernissa, joka on valtakunnallinen, suomalaisten hammaslääkäreiden ja lääkärien täysin omistama yhtiö.

26 vuoden ura Alajärvellä

Teuvo Vikman valmistui hammaslääkäriksi vuonna 1982 Oulusta. – Työurani aikana hammashoidon peruslinjat ovat säilyneet samoina, vaikka paljon uuttakin vuosien kuluessa on tullut.

– Esimerkiksi puuttuvien hampaiden korvaaminen keinojuurilla, eli implanteilla, on nykyisin aivan tavanomaista ja esteettinen hammashoito on kehittynyt paikkausmateriaalien kehittyessä. Myös hampaiden valkaisu on yleistä.

Vikman sanoo, että kaikille ihmisille hampaiden ja suuontelon hyvä terveys on tärkeää, mutta erityisen tärkeää se on henkilöille, joilla on tiettyjä yleissairauksia kuten diabetes tai sydämen läppäviat, tai käytössä lääkkeitä, jotka vaikuttavat yleiseen infektioherkkyyteen. Tällaisia ovat esimerkiksi sytostaattihoidot.

– Tärkeää suun terveys on myös silloin, jos potilas on menossa sydän- tai keinonivelleikkaukseen, Vikman muistuttaa.

– Olen viihtynyt työssäni Alajärvellä. Meillä on runsaasti potilaita, jotka ovat olleet hoidossamme koko tämän 26 vuoden ajan. Olemme aina pyrkineet siihen, että varsinaisen hammashoitotyön ohella vastaanottokäynnillä olisi muutama minuutti aikaa puhua myös jostakin aivan muusta kuin hampaista.

– Niinpä usein vastaanottokäyntien lomassa on kerrottu niin meidän kuin potilaidenkin lastenlasten hauskoja sattumuksia.

Vielä ennen eläkkeelle jäämistään Vikman sai hoitaa vastaanotollaan neljää sukupolvea, kun 92 -vuotias isä, hänen 64 -vuotias tyttärensä, hänen 42 -vuotias tyttärensä ja hänen 17 -vuotias tyttärensä tulivat vastaanotolle samalla kyydillä naapurikunnasta!

Yksityinen puoli täydentää julkista

Kun Vikman aloitti hammaslääkärinä 34 vuotta sitten, hammashoitotilanne etenkin pienissä syrjäseutukunnissa oli heikko. Vuosien kuluessa tilanne näytti jo korjaantuvan, mutta nyt taas muutaman viime vuoden aikana tilanne on näyttänyt menevän heikompaan suuntaan.

– Usein pienille paikkakunnille ei löydy hammaslääkärityövoimaa terveyskeskuspuolelle, eikä yksityisiäkään palveluja ole kaikkialla saatavana.

Alajärvellä ja etenkin pohjoisissa ja itäisissä naapurikunnissa hammaslääkäritilanne julkisella puolella on Vikmanin mukaan heikko, mutta Alajärvellä tilannetta auttaa se, että yksityisiä palveluja on saatavilla kahdeltakin eri toimijalta.

– En ole koskaan kokenut että kilpailisimme julkisen puolen kanssa, vaan täydennämme toisiamme. Julkinen puoli tekee todella tärkeää työtä lasten ja nuorten kanssa tavoitteena se, että ongelmat hoidettaisiin jo ennen niiden ilmaantumista.

Eeva Vikman jatkaa työskentelyä Alajärvellä vielä hetken aikaa kiittäen kaikkia potilaitaan menneistä vuosista. – Olette olleet meille enemmän kuin potilaita. Työn ohessa täällä on jaettu ilot ja surut, Eeva Vikman toteaa.

– Minulla on ollut monta hyvää työpaikkaa, mutta täällä olen viihtynyt parhaiten. Työskentely aviomieheni kanssa on ollut helppoa, on puhallettu yhteen hiileen. Puoliso on ollut minulle hammaslääkäri työaikana, Eeva sanoo ja nauraa, että yhteisestä sopimuksesta työpaikalla Teuvo on ollut aina oikeassa, kotona Eeva.

– Olette ottaneet meidät hyvin vastaan Alajärvellä, olen siitä hyvin kiitollinen. Kyyneleet ovat tulleet silmäkulmaan, kun olemme hyvästelleet pitkäaikaisia potilaitamme.

– Toivon Matiakselle samanlaista vastaanottoa. Jatkan Matiaksen kanssa vielä kolme kuukautta. Ottakaa yhteyttä, niin vanhat kuin uudetkin potilaat!

Matias ja Mikko aloittavat helmikuussa

Teuvo Vikmanin eläköityessä tehtävään tarttuu Matias Lösönen, jonka työparina tulee työskentelemään Mikko Ylönen.

Matias ja Mikko ovat työskennelleet yhdessä Pieksämäen terveyskeskuksessa jo 1,5 vuoden ajan ja Matias kertoo, että Mikko oli itseasiassa ensimmäinen hammashoitaja, jonka kanssa hän työskenteli aloittaessaan ensimmäistä opiskeluun liittyvää harjoitteluaan Pieksämäellä.

Matias alkoi viime syksynä etsiä mahdollisuutta siirtyä yksityiselle puolelle, jolloin hän löysi sattumalta Plusterveyden sivustolta tiedon, että Vikman on jäämässä eläkkeelle.

Matias ottikin samantien yhteyttä ja Teuvo kertoi hänelle mahdollisimman tarkkaan paikallisesta tilanteesta. Asiakkaita Alajärvellä käy paitsi omalta paikkakunnalta, myös naapurikunnista. Työtä on aina saanut tehdä pitkää päivää.

Myös Matiaksella on tarkoitus tehdä töitä aamusta iltaan saakka, eli vaikka hänen vastaanottonsa on Alajärvellä vain alkuviikkoina, niin työtunteja kertynee aivan normaalit viikkotuntimäärät.

Matias aloittaa työn 6.2. ja ajanvarauksia otetaan jo tammikuussa. Uusia tehtäviään hän odottaa innolla, sillä yrittäjänä mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön on parempi.

Myös Mikko Ylönen on innoissaan uusista tehtävistä uusien asiakkaiden kanssa. Hän työskenteli opiskeluaikanaan yksityissektorilla ja myös monet erikoishoidot ovat työssä tulleet hänelle tutuiksi.

Vastaanoton palvelut säilyvät siis ennallaan ja uutena mukaan on myöhemmin tulossa myös esteettinen oikomishoito. – Tätä hoitoa ei paljonkaan ole vielä tarjolla. Siinä oikomishoito tehdään läpinäkyvin kalvoin, joten tekniikka on varsin huomaamaton ja sopii siksi myös aikuisille, Matias kertoo.

– Hoidolla voidaan vaikuttaa varsin isoihinkin purentavirheisiin, joten se on myös tehokas.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät