-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Alajärven uusi lämpökeskus vihittiin käyttöön

Alajärven Lämpökeskusinvestointi saatiin päätökseen tiistaina, kun lämpökeskuksen valmistumista juhlittiin virallisesti nauhan leikkaamisella. Uusi lämpökeskus on tuottanut lämpöä moitteettomasti lähes kolme kuukautta.

– Alajärven lämpökeskus projekti on kaiken kaikkiaan ollut useampi vuotinen. Ensimmäisenä tavoitteena oli vain pelkkä pesuri. Monien vaiheiden kautta lopulta päädyttiin tekemään koko laitos.

MAINOS
Alajärven Lämpö Oy:n hallitus ja toimitusjohtaja Kari Pesu.

– Projekti on ollut menestyksekäs ja nyt tämä on valmis. Tästä on kiittäminen kaikkia yhteistyökumppaneita hyvästä ja sujuvasta yhteistyöstä, Alajärven Lämpö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti-Kalle Levijoki kertoi puheenvuorossaan.

– Suomi haluaa olla uusiutuvan energian edelläkävijä. Meillä on raaka-aineet lähellä, jolla saadaan ruokittua paikallista työvoimaa. Meillä on myös parasta saatavilla olevaa tekniikkaa. Meidän täytyy vain uskaltaa käyttää niitä ja investoida.

– Ylläpidetään paikallista työvoimaa ja osaamista Suomi 100 v kunniaksi. Alajärven biolämpökeskushanke on juuri tämän kaltainen rohkea investointi, kiitteli maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Lämpökeskuksen urakka on toteutettu erillisurakoina. Urakat jakautuivat viidelle eri laitetoimittajalle tai urakoitsijalle. Renewa, toimitti lämpölaitokseen 8MW:n arinakattilan. Kattila valmistettiin Renewan Lapuan konepajalla.

– Olemme kotimainen toimija ja takaamme jatkohoidon, jos sille on tarvetta. Turvaamme lämmöntuotannon ja asiakas saa nopeasti palvelua. Tämän lämpökeskuksen osalta jämerät neuvottelut aloitettiin maaliskuussa 2016. Nyt Alajärvellä laitos tuottaa jo lämpöä. Lämpökeskusprojektissa oli omat haasteensa, mutta yhteistyö oli sujuvaa, kertoi Timo Huusko KPA Unocon ent. Renewa.

Uusi lämpökeskus on varustettu uudella teknologialla: savukaasujen pesurilla ja lämmön talteenotolla. Lisäksi pesuriyksikköön kuuluu lämpöpumppu, jolla pystytään tehostamaan savukaasujen lauhtumista. Savukaasupesurin toimitti Caligo Industria Oy.

– Hyvä tahtotila eli hanke on onnistunut hyvin myös välillisissä asioissa. Käytetään uutta teknologiaa näyttäen esimerkkiä, että energia- ja kaukolämpöteollisuuteen kannattaa panostaa. Tämä on myös suuri luottamus pienelle pesuritoimittajalle. Se luo myös uskoa muille tekijöille, Juha Järvenreuna Caligo Industria Oyltä tiivisti.

Lämpökeskuksen rakentamisessa olivat mukana myös urakoitsijat; rakennusurakka; Rakennusliike Hernesniemi Oy, sähkö- ja automaatiourakka; Consor Technology Oy ja polttoaineen kuljetinlaiteurakka; Tuometall Oy.

Polttoaineena uusi lämpökeskus käyttää kuoren, hakkeen ja palaturpeen sekoitusta. Savukaasujen talteenotto on toiminut hyvin ja savukaasujen loppulämpötilaa on saatu pudotettua noin 100 astetta.

Kun lämpöpumppu on jäähdyttänyt kaukolämmön paluuvettä, paremman talteenoton saavuttamiseksi, on lämpöpumppu tuottanut lämpöä cop-kertoimella 8-10 eli pumpun käyttämästä sähköstä on saatu lämpöä 8-10 kertaisesti.

Tanja Kyrönlahti

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät