-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Odottiko mökillä ikävä yllätys? Nyt murtoja paljastuu tuplamäärä

Moni kohtaa keväällä kesämökille palatessaan ikävän yllätyksen. Murtovarkaat ovat tunkeutuneet talven aikana tyhjillään olevaan vapaa-ajan asuntoon. Mökkimurrot jäävät usein selvittämättä, kun teko huomataan jopa kuukausien päästä tapahtuneesta.

Tilastokeskuksen mukaan murtoja vapaa-ajan asuntoihin tehtiin viime vuonna koko maassa 1220. Tilastoissa näkyy murtopiikki erityisesti keväisin. Osaltaan piikkiä selittää se, että talven aikana tehdyt murrot paljastuvat usein vasta kevään korvilla ihmisten palatessa mökeillensä. Esimerkiksi viime vuonna kesämökkimurtoja tuli ilmi huhti-kesäkuussa yli kaksi kertaa enemmän verrattuna alkuvuoteen.

MAINOS

– Mökiltä varastetaan usein kaikki rahaksi muutettava. Murrossa on kuitenkin harvoin kyse vain omaisuuden menettämisestä, vaan myös oman koskemattomuuden loukkaamisesta, mikä saattaa järkyttää hyvinkin voimakkaasti, sanoo turvayhtiö Verisuren myyntijohtaja Asko Kauravaara.

Mökkimurrot jäävät usein selvittämättä, kun teko huomataan jopa kuukausien päästä tapahtumasta.

– Mökiltä olisi hyvä viedä kaikki arvokas tavara pois silloin, kun siellä ei vietä aikaa, ja merkitä mökille jäävä omaisuus tunnisteella. Näin varastettu tavara on helpompi myöhemmin jäljittää ja palauttaa oikeille omistajilleen, Kauravaara muistuttaa.

Hälytysjärjestelmiä yhä enemmän myös kesämökeille

Kesämökkimurtoja tehtiin viime vuonna hieman aikaisempaa vähemmän. Osaltaan trendiin vaikuttaa erilaisten hälytysjärjestelmien yleistyminen myös vapaa-ajan asunnoissa. Kesämökkiin halutaan valvontaa paitsi murron myös tulipalon ja vesivahingon varalle.

– Mökkiläiset ovat selvästi aiempaa kiinnostuneempia hälytyskeskukseen liitetyistä hälytysjärjestelmistä, jolloin heidän ei itse tarvitse olla valmiudessa hälytyksen sattuessa. Hälytys menee suoraan hälytyskeskuspäivystäjälle, joka välittää tarvittavan avun paikalle, Kauravaara kertoo.

Vinkit kesämökin suojaamiseen murrolta

• Vie kaikki arvokas tavara pois mökiltä, kun mökki on tyhjillään.

• Jos jätät mökkiin arvotavaraa, merkitse se tunnisteella.

• Sijoita mahdollisimman paljon tavaraa kaappeihin ja muualle näkymättömiin.

• Jätä verhot auki, jotta varkaat näkevät heti, ettei mökissä ole mitään varastettavaa.

• Huolehdi, että mökin lukitus on kunnossa. Jos ovissa on kovin vanhat tai kehnot lukot, ne kannattaa uusia.

• Jos mökillä on peruslämpö ympäri vuoden, voit hankkia hälytyskeskuksen valvontaan liitetyn hälytysjärjestelmän. Oviin ja ikkunoihin liimattavat hälytystarrat estävät murtoja jo ennalta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät