0.7 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Museovirasto jakoi avustuksia

Museovirasto on jakanut museoiden harkinnanvaraiset valtionavustukset vuodelle 2017. Avustusta myönnettiin 122 museolle yhteensä 578985 euroa. Keskimääräinen avustussumma oli 4746 euroa.

Valtaosa avustuksista käytetään museoiden kokoelmien luettelointiin ja hoitoon, museorakennusten kunnostus- ja korjaustoimiin sekä näyttelytoimintaan.

MAINOS

Harkinnanvaraisia valtionavustuksia myönnetään museoille, jotka ovat kunnan, yhdistyksen tai säätiön omistuksessa ja jotka eivät kuulu lakisääteisen valtionosuuden piiriin.

Harkinnanvaraisten avustusten tavoitteena on museoiden kokoelmien ja rakennusten säilyminen, kokoelmien hyvä hallinta sekä tiedon välittäminen museoiden kokoelmista ja paikallisesta perinteestä. Avustusta myönnetään myös paikallismuseotoiminnan kehittämiseen ja suunnitelmallisuuden edistämiseen.

Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset alueellamme tulivat seuraaville.

Alajärvi, Alajärvi-Seura ry, Tuluutin museo 3500 euroa näyttelykalusteiden hankintaan, valaistuksen parantamiseen sekä hätäpoistumistikkaisiin.

Karstula, Karstula-Seura ry, Karstulan kotiseutumuseo 5700 euroa kotiseutumuseon perusnäyttelyn uudistamiseen.

Lappajärvi, Lappajärven kotiseutumuseosäätiö, Lappajärven museo 1700 euroa näyttelytoimintaan.
Perho, Perhon kotiseutuyhdistys ry, Perhon kotiseutumuseo 5800 euroa Perhon kotiseutumuseon pärekaton uusimiseen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät