-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Juhannusliikenne: Varaudu ruuhkiin torstaina ja sunnuntaina

Juhannusliikenteen vilkkaimmat päivät ovat torstai 22.6. ja sunnuntai 25.6. Molempina päivinä ruuhkat voivat hidastaa liikennettä, joten matkaan kannattaa varata riittävästi aikaa. Lisäksi ennen rattiin tarttumista on tärkeä varmistaa, että kuski on selvänä ja ajoneuvo kunnossa.

Liikenneviraston arvion mukaan juhannuksen menoliikenne on vilkkaimmillaan torstaina 22.6. kello 11–20 välillä. Tällöin liikennettä on normaalia kesäperjantaita enemmän varsinkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä. Ruuhkatuntien aikana liikenteen nopeus saattaa laskea jopa 20–40 km/h tien nopeusrajoitusta alemmaksi esimerkiksi valtatiellä 4 pohjoiseen päin. Myös perjantaina 23.6. menoliikennettä on runsaasti, mutta silti selvästi vähemmän kuin torstaina.

MAINOS

”Juhannusliikenteeseen kannattaa lähteä mahdollisuuksien mukaan ruuhka-aikojen ulkopuolella. Lisäksi ajoreitti on hyvä suunnitella etukäteen. Esimerkiksi sellaiset reitit, joilla on tietöitä, voivat ruuhkautua suuremmalla todennäköisyydellä”, muistuttaa liikennekeskuspäällikkö Juha Alikoivisto Liikennevirastosta.

Tiedot käynnissä olevista tietöistä löydät Liikenneviraston Liikennetilanne-palvelusta.

Paluuliikenne keskittyy sunnuntaille

Juhannuksen paluuliikenne on vilkkaimmillaan sunnuntaina 25.6. kello 11–22 välillä. Myös paluuliikenteessä ajonopeudet voivat tippua huomattavasti ruuhkien takia. Liikennettä on runsaasti koko päivän varsinkin valtateillä 4 ja 5 Helsinkiin päin.

Poliisi valvoo liikennettä juhannuksena

Poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta muistuttaa, että poliisi valvoo juhannusliikenteessä erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä.

”Juhannusaattona ja -päivänä teemme lisäksi tehostettua rattijuopumusvalvontaa juhlapaikkojen ja ravintoloiden läheisyydessä”, Ajaste huomauttaa.

Myös Liikenneturvalla on juhannuksena alkoholi mielessä. Jo pienikin määrä alkoholia lisää riskejä liikenteessä, ja liki puolet kohtalokkaista rattijuopumusonnettomuuksista ajetaan touko-elokuussa. Liikenneturva kehottaa keskikesän juhlijoita pitämään yhdessä huolta siitä, ettei kukaan tartu rattiin päihtyneenä.

”Juhannusreissuja ja -juhlia suunniteltaessa on hyvä miettiä ennakkoon kulkemiset ja suosia julkisia tai sopia porukan selvä kuski. Myös seuraavan päivän ajokuntoa kannattaa miettiä, jos yö meni valvoessa ja illan keittoon tuli muutakin kuin raparperia. Jos ajokunto yhtään epäilyttää, on ajoa siirrettävä”, painottaa Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Oulusta.

Oikealla asenteella juhannusliikenteeseen

Leppoisa asenne ja kiireetön aikataulu luovat hyvät lähtökohdat juhannusreissulle.

”Juhannustaiat voisikin tänä vuonna tehdä jo etukäteen ja kerätä kukkien sijaan kolme A:ta mukaan juhannusliikenteeseen eli huolehtia siitä, että ajoneuvo, aikataulu ja asenne ovat kunnossa”, summaa Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen, joka raportoi juhannusliikenteen sujumista tien päältä. Kolmen A:n vinkit voi katsoa myös videolta: https://www.youtube.com/watch?v=aU_fYAF3wOc.

Juhannuksesta ennustetaan viileää, mutta poutaista

Ilmatieteen laitoksen tiistaina 20.6. tekemän ennusteen mukaan juhannuksesta on tulossa verrattain viileä ja poutainen. Juhannusaattona pilvisyys on runsasta etenkin maan itä- ja pohjoisosassa ja paikoin sataa vähän vettä. Maan länsiosassa päivä lienee pääosin poutainen ja osin aurinkoinen. Lämpötila vaihtelee 10 ja 15 asteen välillä, lännessä 14 ja 18 asteen välillä. Lapissa on paikoin koleampaa. Juhannusyö on viileä ja heikkotuulinen, joten jopa hallaa voi esiintyä selkeillä alueilla.

Juhannuspäivä on laajalti poutainen ja on hieman aattoa lämpimämpi, pilvisyyden vaihdellessa puolipilvisestä pilviseen. Illemmalla länsirannikolle saapuu lännestä sadealue. Lämpötila kohoaa lännessä 16 ja 20 asteen, sekä idässä, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 13 ja 17 asteen välille. Lapissa ollaan yhä 10 ja 15 asteen lukemissa.

Tuuli on juhannuksen aikana laajalti heikkoa tai kohtalaista.

Voimassa olevat varoitukset on hyvä tarkistaa etenkin ennen vesille lähtemistä, jotta sää ei pääse yllättämään. Varoitukset löytyvät osoitteesta www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Lisäksi uudesta merisää-palvelusta http://ilmatieteenlaitos.fi/merisaa voi tarkistaa sekä tuoreimmat havainnot että ennusteet Itämerelle.

Älä huku juhannuksena – käytä pelastusliivejä!

Tänäkin juhannuksena poliisi valvoo ja turvaa myös vesiliikennettä.

”Valvomme etenkin kuljettajan kuntoa ja veneen turvavarusteita. Pelastusliivit kannattaa pitää päällä aina veneessä oltaessa”, poliisitarkastaja Ajaste sanoo.

”Kannattaa myös kiinnittää moottorin hätäkatkaisijan remmi pelastusliivien lenkkiin. Tällä voidaan varmistaa moottorin sammuminen, jos jostain syystä putoaa veneestä”, muistuttaa yksikönpäällikkö Ville Räisänen Trafista: ”Jos veneestä löytyy hätäkatkaisija, kannattaa sitä ehdottomasti käyttää, sillä se on helppokäyttöinen turvallisuusvaruste ja hyvä henkivakuutus.”

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät