-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kalaan koko konkkaronkka!

Kalastus on oiva ajanviettotapa sekä kesäloman mökkireissuilla että kaupungin lähikalastuskohteilla. Kalastuksen ohessa lapset pääsevät kehittämään arvokasta luontosuhdettaan ja voivat saada jopa koko elämän säilyviä lämpimiä kesämuistoja.

Jos kalastus ei ole perheessä tuttu harrastus, pääsee kalojen narraamisen makuun helposti ja edullisesti hankkimalla onkisetin, joka koostuu lapsen iästä riippuen kolme- tai neljämetrisestä onkivavasta, johon liitetään onkilaite. Onkilaitteeksi on helpointa hankkia kaupan valmis kilpakohosetti, jonka siimassa on valmiiksi kiinni ohut koho, painot ja sopivan pieni koukku. Niin sanotuissa perinteisissä punavalkoisissa onkikohoseteissä on usein kohon kokoon nähden liian vähän painoja ja liian suuri koukku. Tällöin saalis voi jäädä jo välineiden puolesta saamatta. Syötiksi sopii tietenkin perinteinen onkimadon pala tai kärpäsentoukka. Muista, että koukun kärjen pitää jäädä näkyviin!

MAINOS

Kun lapsilta kysyy, mikä kalastuksessa on parasta, on vastaus tietenkin yksiselitteinen: kalojen saaminen. Jotta kalaretkestä jäisi hyvä mieli, olisi kalojen saaminen tärkeää. Aikuisen onkin hyvä etukäteen miettiä sopiva paikka kalaretkelle. Rantapusikkoja on paras välttää onkivavan kanssa heiluessa, kun taas vesikasvillisuus ja satamien jyrkät penkat houkuttelevat kaloja. Jos saalista ei satukaan tulemaan, takaavat luonnonhelmassa nautitut eväät usein onnistuneen retkipäivän.

Jos kaloja tulee paljon ja porukasta löytyy kisailuhenkeä, voi kalaretken tunnelmaa virittää lisää asettamalla kilpailun. Kenen saalis muodostaa lopuksi maahan asetettuna pisimmän jonon? Tai kuka saa eniten kalalajeja? Entä kuka saa koko kesän aikana eniten kalalajeja? Jos lajien tunnistaminen tuottaa päänvaivaa, fisuun.fi -nettisivuilta löytyy yleisimpien saaliskalojen esittelyt sekä Kalaklinikka, jonne voi lähettää kuvan tunnistamattomasta kalasta.

Tärkeintä lasten kanssa tehtävässä kalaretkessä on mennä lasten ehdoilla. Kun lapsi kyllästyy liiaksi, on hyvä lähteä kotiin. Usein tilanne on kuitenkin päinvastainen: nuorta kalastajaa on vaikeaa saada lopettamaan narrauspuuhat, onhan kalastus tosi kivaa!

Lisää onkimisvinkkejä löytyy osoitteesta http://www.fisuun.fi/kalastusmenetelmat/onginta

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät