-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Metsäpeuranmaan laulu kokosi kansan Koirasalmelle

Lauantaina järjestetty Metsäpeuranmaan laulu -tapahtuma kokosi kuorolaisten lisäksi useaan sataan nousevan yleisömäärän Koirasalmelle, Salamajärven kansallispuistoon.

Perhon, Kinnulan ja Kivijärven alueille ulottuvan kansallispuiston kuorotapahtuma oli osa Luonnon päivänä ja Suomen 100-vuotisjuhlan hengessä toteutettua valtakunnallista tapahtumaa.

MAINOS

Kaikkiaan 11 Keski-Pohjanmaalta ja lähialueilta tullutta kuoroa esiintyivät Koirasalmella luonnon muovaamilla estradeilla parastaan pannen, saderyöpyistä huolimatta.

Tapahtuma aloitettiin ja päätettiin noin 200 kuorolaisen yhteisesityksillä Suomen laulusta ja Finlandia-hymnistä. Suurkuoroa johti veteliläinen Simo Kangas. Näiden välille mahtui värikäs kirjo suomalaisten harrastajakuorojen intoa ja osaamista.

Runsaslukuinen yleisö kansoitti Koirasalmen Luontotuvan ympäristön. Kuva: Pentti Höri.

Järjestäjät olivat iloisesti yllättyneitä yleisön kiinnostuksesta ja tapahtuman hyvästä hengestä, vaikka helle ei todellakaan hellinyt esiintyjiä ja yleisöä.

– Tästä jäi todella hyvät fiilikset, Ihmiset olivat iloisella mielellä, eikä vedentulokaan tuntunut haittaavan. Oli tosi vaikeaa arvioida yleisön ja kuluvan ruoan määrää etukäteen, mutta kaikki riitti hyvin, kertoo tapahtuman suosioon todella tyytyväinen Koirasalmen Luontotuvan yrittäjä Maarit Kirvesmäki.

– Moni yleisöstä piti tällaista luonnonympäristöä mahtavana juuri kuorolaululle.

Talkoohengessä toteutetun tempauksen koordinaattorina toimi mieskuoro Laulu-Jaakot Pietarsaaresta. Projektivastaava Hannu Heikkilän mielestä satsaus kannatti.

– Hyvää palautetta on tullut kaikkialta. Tällainen innostaa varmasti ihmisiä sekä kuorolaulun että suomalaisen luonnon pariin.

Metsäpeuranmaan laulussa esiintyivät Kaustisen Hääkuoro, Kaustisen Mieslaulajat, Keski-Pohjanmaan Kamarikuoro, Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoro, Kokkolan Naislaulajat, Laulu-Jaakot ja Let’s Go 60’s Pietarsaaresta, Papillon-kuoro Perhosta, So Many Sisters Kokkolasta, Vetelin Mieskuoro sekä Vetelin Poikakuoro.

Suomen laulajain ja soittajain liitto Sulasol ja Metsähallituksen luontopalvelut toimivat tapahtuman valtakunnallisina koordinaattoreina.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät