0.7 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kyky-Betset taipui Lekille

Kyky-Betset matkasi Lempäälään Hakkarille, jossa sijaitsee Lekin kotipaikka.

Otteluun lähdettiin kuusikolla Lukka, Regza, Sillanpää, Väliaho, Lunenko, Mäkinen ja liberona Heinänen junior. Ottelu lähti käyntiin Lekin pienoisella hallinnalla, Kykyn puolelta pientä hermoilua.

MAINOS

1.erän edetessä Leki karkasi 5 pisteen karkumatkalle pitkälti Sauli Silpon painavien hyppysyöttöjen ansiosta. Leki hyökkäsi myös leveällä rintamalla. Ensimmäinen erä kirjattiin Lekille numeroin 25-17. 

2.erään Kyky lähti kovalla sykkeellä. Erä oli pitkälti Kykyn hallintaaä mutta Lekin selkärankaa ei saatu katki. Erikoista erässä oli että joukkueiden rotaatiot menivät sekaisin, epäselväksi jäi missä kohtaa järjestys meni sekaisin.

Erän loppupuolle asti Kyky oli kuskin paikalla ja pääsikin hyökkäämään eräpalloa kahteen otteeseen kuitenkin tuloksetta. Erä Lekille huikean trillerin jälkeen 30-28.

3. erään Leki painoi kaasua heti alusta asti äänekkäästi kannustavan kotiyleisön saattelemana. Erä oli kokonaisuudessaan Lekin hallintaa, missä Lekin Sauli Silpo hakkasi tehokkaasti palloa 4-paikalta. Erä päättyi Lekin voittoon 25-20.

Ottelu kirjattiin Lekille luvuin 3-0. Kykyn parhaana pistemiehenä hääri hakkuri Tuomas Sillanpää. Parhaana pelaajana palkittiin passari Jussi Mäkinen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät