-9.3 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Vähävaraisille lapsiperheille joulurahaa Töysän Säästöpankkisäätiöltä

Töysän Säästöpankkisäätiön sekä Oma Säästöpankin Alajärven konttorin väki on jälleen kokoontunut miettimään yhdessä, miten jakaa hyvää omalla toiminta-alueellaan.

– Säätiö antaa meille aina vuosittain myönnettyjen avustusten lisäksi suoraa rahaa, jota voidaan pankin toiminta-alueella käyttää parhaaksi katsotulla tavalla, kertoo palvelupäällikkö Helena Marjomäki Oma Säästöpankin Alajärven konttorista.

MAINOS

– Tänä vuonna kohteina ovat vähävaraiset lapsiperheet, kehitysvammaiset, nuoret aikuiset sekä lapset.

Tältä pohjalta Töysän Säästöpankkisäätiön paikallisista edustajista Maija Viljanmaa sekä Pirjo-Marja Pitkäkangas lahjoittivat viimevuotiseen tapaan 30 kappaletta sadan euron arvoisia lahjakortteja niin Alajärven kuin Vimpelinkin vähävaraisille lapsiperheille joulurahaksi.

Alajärven kaupungin puolesta lahjakortit otti vastaan sosiaalipalvelujohtaja Sirpa Tuomela-Jaskari ja opiskelijat Minna Kantanen sekä Saila Piri.

Tuomela-Jaskari kertoo, että lahjakorteilla on todella suuri merkitys monissa perheissä. Viime vuonna saatiin kokea, miten liikuttuneina ja kiitollisina ne vastaanotettiin ja monen joulu pelastui.

Säätiöltä saatu raha alueelle käytetään muilta osin mm. siten, että Joulukuun alussa Säätiön edustajat ja pankin väki menevät pitämään mukavaa pikkujouluhetkeä Alajärven Toimintakeskukseen. Ohjelmassa on monenlaista mukavaa ja pikkujoulupaketteja.

Joulun välipäivinä on luvassa ilmaisnäytös 95 -elokuvaan Alareksiin. Näytös on avoin kaikille, jotka ehtivät lunastaa omat lippunsa pankilta ajoissa! Alkuvuoteen on suunniteltu isompaa lastenkonserttia koulukeskukseen.

Sen lisäksi, että säätiön seitsemän paikallista jäsentä ja OmaSP:n väki yhdessä miettivät säätiön alueelle myöntämän avustuksen käyttöä, on Töysän Säästöpankkisäätiö tänäkin vuonna jakanut runsaasti alueelle muita avustuksia, suoraan anomusten perusteella.

Järviseudun Omaishoitajille on myönnetty 2000 euroa, Lakis Sportille 1500, Ankkurien pesäpallolle 2000, RM -bändille tuhat euroa, Luoma-ahon kylätoiminnalle 1800 euroa, Ankkurien suunnistukselle 2000 ja Myllykankaan koulun vanhempainyhdistykselle 3000 euroa.

Töysän Säästöpankkisäätiö toivoo Alajärven konttorin toiminta-alueelta Alajärveltä, Soinista ja Vimpelistä edelleen kovasti uusia hakemuksia avustuskohteista. Avustuksia myönnetään noin neljästi vuodessa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät