-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Suurin osa kansaneläkeindeksiin sidotuista etuuksista säilyy määrältään samoina vuonna 2018

Suurin osa Kelan maksamista etuuksista on ensi vuonna saman suuruisia kuin tänä vuonna. Eduskunta on kuitenkin päättänyt suurentaa tiettyjen etuuksien euromääriä.

Eduskunta on päättänyt, että kansaneläkeindeksi pysyy vuonna 2018 vuoden 2017 tasolla.

MAINOS

Kelan maksamien, kansaneläkkeeseen sidottujen etuuksien euromäärät säilyvät siis samoina kuin tänä vuonna. Eduskunta on kuitenkin tehnyt muutamia tasokorotuksia tai muita lakimuutoksia, jotka vaikuttavat joidenkin kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien euromääriin.

Kansaneläkeindeksin ensi vuoden pisteluku on 1617.

Näiden etuuksien euromäärät suurenevat vuonna 2018

Sairausvakuutuksen minimipäiväraha suurenee 24,64 euroon 23,73 eurosta.

Nuoren kuntoutusraha ja ammatillisessa kuntoutuksessa olevan vähimmäismääräinen kuntoutusraha ovat saman suuruisia. Ne suurenevat 31,02 euroon ensi vuonna. Korotus on vuoteen 2017 verrattuna 0,61 euroa.

Eläkettä saavan hoitotuen perustuki suurenee 70,52 euroon 61,71 eurosta. Muuten etuus pysyy ennallaan.

Takuueläke ja samalla eläketuki suurenevat 15,01 euroa. Vuonna 2018 niiden täysi määrä on 775,27 euroa.

Toimeentulotuen perusosa suurenee ensi vuonna 491,21 euroon. Tänä vuonna se on ollut 487,89.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät