-14 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Eläkeläiset reippailevat Alajärven Pallohallilla

Alajärvellä eläkeläisillä on nyt aivan ainutlaatuinen mahdollisuus kävellä ja reippailla keväisissä olosuhteissa läpi talven, liukastumisia pelkäämättä ja vieläpä loistavassa seurassa!

Alajärven kaupunki on tarjonnut eläkeläisille mahdollisuuden liikkumiseen uudessa pallohallissa joka perjantai kello 11-14 välillä, jolloin jokainen liikkua haluava voi tuolloin liittyä reippailevaan porukkaan oman aikataulunsa ja jaksamisensa mukaan.

MAINOS

Toiminta sai alkunsa Alajärven Eläkeliiton yhdistyksen toimesta, mutta puheenjohtaja Anja Rantala kertoo että ovet ovat avoinna ihan jokaiselle eläkeläiselle riippumatta siitä, mihin yhdistykseen kuuluu vai kuuluuko mihinkään.

Palloiluhallin kierros on mitaltaan 300 metriä, joten mukaan uskaltaa tulla vaikka rollaattorin tai muiden apuvälineiden kanssa ja liikkuipa sitten miten hitaasti tahansa. Reippaimmat kävelijät taas pistelevät 300 metrin kierroksen nopeasti, joten yksin ei tarvitse kenenkään liikkua.

Jos oma matkanteko on hidasta, niin aina välillä joku saa hitaamman kulkijan kiinni ja varmasti ehtii vaihtaa muutaman sanasenkin ennen kuin uudelleen porhaltaa matkaan omaa vauhtiaan.

Sisätiloissa, hiukan alle kymmenen asteen lämpötilassa kävellessä matka taittuukin kuin huomaamatta, sillä hallissa ei tuule eivätkä jalat väsy siksi, että pitäisi varoa liukastumista. Liikunnan oheistuotteena saa sosiaalista virkistymistä, onhan nyt järjestetyillä kolmella ensimmäisellä kävelykerralla ollut mukana nelisenkymmentä osanottajaa viikoittain!

Pallohallia kiertäessä moni kävelijä on jo varmasti miettinyt sitäkin, voitaisiinko hallissa tehdä jotain muutakin kuin kävellä? Anja Rantala toivookin, että hyvät ideat kerrottaisiin eteenpäin, sillä kolmituntisella ajalla isossa hallissa olisi mahdollisuuksia vaikka mihin! Ideoita siis otetaan mielellään vastaan.

Monipuolinen liikunta on jokaiselle ihmiselle tärkeää ja Alajärvellä eläkeikäiset todella liikkuvatkin. Esimerkiksi Eläkeliiton porukka on niin innokkaita keilaajia, että edes kesätaukoa ei maltettu pitää, lisäksi käydään porukalla kuntosalilla ja jokaisessa kuukausikokoontumisessa on jumppahetki.


Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät