-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Kaupan alalta kotiapuyrittäjäksi

Vimpelin Sääksjärvellä asuva Anne Mäkelä on aloittamassa toiminimensä Anne Elisan Kotiavun toimintaa. Anne Elisan Kotiapu tarjoaa kotisiivouksien lisäksi apua arjen askareissa kuten esimerkiksi pyykki- ja vaatehuoltoa, asiointiapua ja tukea sekä ulkoiluapua. Toiminta-alueena Mäkelällä on Vimpeli ja lähikunnat.

– Vimpelissä ei ole vastaavanlaista palvelua tarjoavaa yritystä. Olen valmis lähtemään naapuriinkin, hän viittaa kunnanrajat ylittävälle toiminta-alueelleen.

MAINOS

Anne Mäkelä on kaupan alan ammattilainen, jolta löytyy myös yrittäjätaustaa. Hän työskenteli ja toimi yrittäjänä äitinsä Lauran perustamassa Herralan kaupassa yhteensä 24 vuoden ajan. Tämän jälkeen hän työskenteli K-Pyhälahdessa Sääksjärvellä kymmenen vuotta.
– Kun minut irtisanottiin toukokuussa, ajattelin, että tämä kaupan ala on nähty. Mietin, että mitä tekisin. Käyn muutaman mummon ja papan luona kyläilemässä. Mietin, että jos laittaisin firman.

Nopea päätös

Päätöstään kotiapuyrittäjäksi ryhtymiseksi Anne Mäkelä kuvailee nopeaksi.
– En miettinyt, että tohdinko lähteä yrittäjäksi vai enkö tohdi lähteä.

Hän kävi TE-toimiston järjestämässä, yrityksen perustamista käsittelevässä infotilaisuudessa. TE-toimistosta kehotettiin menemään Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Vesa Alanko-Luopan juttusille.
– Seuraavalla kerralla menin TE-toimistoon liiketoimintasuunnitelman ja budjetin kanssa. Starttirahahakemukseni hyväksyttiin. Yrittäjäkurssia ei tarvinnut käydä, kun minulla on yrittäjätaustaa.

Vaikka toiminta alkaa virallisesti maaliskuun alussa, on asiakaskuntaa alkanut jo muodostua. Myös omalta kylältä eli Sääksjärveltä on tullut yhteydenottoja. Anne Mäkelän saamat kommentit ovat olleet kannustavia.
– Olen jakanut esitteitä ja tehnyt Facebookissa yhden yritystoimintaa koskevan päivityksen. Toiminimelle avataan omat Facebook-sivut ja kotisivut ovat mietinnässä.

Uskoa tulevaisuuteen

Anne Mäkelä kertoo suhtautuvansa tulevaisuuteen odottavaisin mielin ja toiveikkaana.
– Olen aina tykännyt toimia vanhusten kanssa. Toivon, että pärjään tällä, eikä minun tarvitse muuta miettiä. Palvelut on tarkoitettu myös muille kuin vanhuksille – esimerkiksi lapsiperheille.

Anne Elisan Kotiavun tarjoaman asiointiavun turvin voi käydä kaupassa Anne Mäkelän autokyydin turvin. Hän tarjoaa myös lääkärissäkäyntiapua tai henkistä tukea esimerkiksi Kelan toimistolla käyntiä varten.
– Kotisiivouksia teen asiakkaan välineillä ja aineilla.

Anne Mäkelä kertoo, että hänellä on kolme harrastusta: leipominen, käsityöt ja tanssi. Haastattelupäivänä oli työn alla kauniisti kuvioitu villasukka. Anne ja hänen puolisonsa Tuomas ovat kuuluneet vuodesta 1999 lappajärveläiseen Väkitukko-kansantanssiryhmään, johon kuuluu kahdeksan paria. Ryhmässä Anne Mäkelää viehättää sosiaalinen tapahtuma, jota hän itse aina kaipaa ja odottaa. Nykyisin Väkitukko harjoittelee Lappajärven Itäkylässä.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät