-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Hautamäki kolmas Mikkelin SM-rallissa

Ville Hautamäki kartanlukijanaan Enni Mälkönen ajoivat SM2-luokan kolmanneksi perjantaina ja lauantaina ajetussa kauden toisessa SM-rallissa Mikkelissä. Tämä tarkoittaa sitä, että alajärveläinen on nyt SM-pisteissä luokan kakkostilalla lähdettäessä seuraavaan Joensuun osakilpailuun.

Hautamäki ja Mälkönen nousivat neljännellä erikoiskokeella viidenneltä tilalta kolmanneksi, joka piti maaliin saakka. Tosin keskeytyskään ei välttämättä ollut kaukana viidennellä erikoiskokeella.

MAINOS

– Tein ehkä elämäni rajuimman hypyn. Oli sellainen kammoloikka. Olisi vain pitänyt malttaa siinä kohtaa. Auton etupää sai kipeää ja vanne vaurioitui, mutta pääsimme sillä jatkamaan.

– En ollut kilpailun aikana aivan tyytyväinen miten auton käyttäytyminen muuttui huonommaksi pitkien erikoiskokeiden lopulla. Voi olla kysymys rengaspaineista tai aivan jostain muusta, Hautamäki mietti. Olen myös erittäin tyytyväinen Ennin nuotinlukuun, kommentoi Ville.

SM2-luokan voitti Henrik Pietarinen, josta Esa Ruotsalainen jäi 7,3, sekuntia. Hautamäen ero Pietariseen on minuutti ja 10,6 sekuntia.

Pistetilanne Hautamäen kannalta on hyvä, sillä Esa Ruotsalaisella on kärjessä 52 ja Hautamäellä 35.pistettä. Kolmantena oleva Joonas Tokee on kymmenen pisteen päässä Hautamäestä.

Vesa Rauhala

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät