-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Järki mukaan ja perustaidot kuntoon moottorikelkkaillessa

Hiihtolomat ja ajankohtaan nähden jopa ennätyskorkeat kinokset innostavat taas monia moottorikelkan sarviin. Liikenneturva muistuttaa, että kelkkaillessa on pysyttävä merkityllä reitillä ja harjoiteltava perustaidot kuntoon ennen taipaleelle lähtöä.

Talvinen sää suosii hiihtolomalaisia eri puolilla Suomea, ja moni saattaa kokeilla moottorikelkalla ajamista. Kylmiltään siihen ei pidä lähteä, sillä liikennesääntöjen lisäksi on paljon muutakin huomioitavaa.

MAINOS

Moottorikelkka ja sen ajoympäristö poikkeavat suuresti muusta ajoneuvoliikenteestä. Ensin on harjoiteltava perustaidot kelkan käsittelemisessä kuntoon.

– Ajamiseen on valmistauduttava hyvin: pitää tutustua kelkkaan ja tarkastaa ajovarustus sekä säätilanne. Ajaessa on jätettävä keli- ja pelivaraa. Itsestään selvää pitää olla myös se, että kypärä on kunnolla päässä eikä päihtyneenä ajeta, kertaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska Rovaniemeltä.

Useimmat ihmishengen vaativista moottorikelkkaturmista sattuvat jääalueilla, ja yleisin kuolinsyy on hukkuminen. Varsinaisilla reiteillä yleisin syy onnettomuuteen on suistuminen reitiltä ja törmääminen esteeseen. Kelkan hallinta voi tuntua helpolta, jolloin kuljettajalle saattaa tulla vääränlainen turvallisuuden tunne.

– Talvinen maasto voi ajoalustana näyttää petollisen vaarattomalta. Esimerkiksi jäällä olevia epätasaisuuksia, railoja ja muita esteitä on vaikea havaita yhtenäisestä lumipeitteestä. Oikean tilannenopeuden valinta on erittäin tärkeää, Niska sanoo.

Kunnioita luontoa, maanomistajia ja muita liikkujia

Moottorikelkkaillessa liikutaan merkityillä reiteillä tai niiden ulkopuolella maanomistajan luvalla. Myös jääpeitteisellä vesialueella saa ajaa. Umpilumen kelkkailuun tarkoitettuja alueita on tällä hetkellä vähän, vaikka useat kelkat ovat rakennettu siten, että niillä pystyy etenemään myös umpilumessa. Tämä houkuttaa monia poikkeamaan reiteiltä.

– Usein maastoon mennään ilman lupia, kelkkaillaan umpilumella väärässä paikassa ja samalla tuhotaan esimerkiksi vastaistutettuja taimikkoja. Tielläkään ei saa ajaa kuin poikkeustapauksissa, mutta silti kelkkoja näkyy liian usein tiealueilla. Myös kevyen liikenteen väylällä ajaminen on kiellettyä. Merkityllä reitillä on pysyttävä, muistuttaa Niska.

Jäälle taas ei kannata ajaa, jos ei ole täysin varma sen kestävyydestä. Jäällä ajaville suositellaan mukaan naskalit. Lisäksi jokaisen kelkkataipaleelle suuntaavan kannattaa kerrata kartanluku- ja suunnistustaitoja.

– Maasto-olosuhteissa liikuttaessa ei voi aina luottaa matkapuhelimen kuuluvuuteen. Pakkaset voivat hyydyttää täyteen ladatun puhelimen akun nopeastikin. Matkakumppaneille tai läheisille on hyvä ilmoittaa ennen lähtöä suunniteltu reitti, etapit ja arvioitu paluuaika, Niska vinkkaa.

Viisi vinkkiä turvalliseen moottorikelkkailuun

Valmistaudu varman päälle. Tutustu kelkkaan ja tarkista ajovarusteet sekä säätilanne. Kelkkaile vain selvin päin.

Jätä keli- ja pelivaraa. Aja maaston mukaan.

Käytä kelkkailuun tarkoitettuja reittejä ja uria. Ole valmis auttamaan muita ja näytä toisille aikeesi hyvissä ajoin.

Kunnioita luontoa, eläimiä ja muita ihmisiä. Reittien ulkopuolella saa kelkkailla vain maanomistajan luvalla.

Ilmoita läheisille reittisi ja arvioitu paluuaikasi. Lataa puhelimeen 112 Suomi -sovellus, joka paikantaa sinut hätätilanteessa. Huolehdi, että puhelimen akku ei lopu kesken reissun.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät