0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Pohjalaisjokien virtaamat ovat nopeassa nousussa

Lämmin sää jouduttaa lumien sulamista, pohjalaisjokien virtaamat nopeassa nousussa.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen eteläisen alueen jokien tulva näyttää jäävän pääosin keskimääräiselle tasolle. Osittain joissa on edelleen jääpeite. Jäät ovat pääosin kuitenkin jo haurastuneita, mikä vähentää jääpatoriskiä.

MAINOS

Lumipeitteen määrä ja sen vesiarvo vaihtelevat voimakkaasti alueittain. Esimerkiksi Närpiössä on varsin vähän lunta, mutta Jalasjärvellä lunta on vielä melko runsaasti. Jalasjärvellä Kuhan siltatyömaalla on siltaurakoitsijan toimesta kaivinkoneella siirretty jäitä siltatyömaan ohitse sunnuntaina illalla ja siltatyömaan viereen kaivetaan ohitusuomaa.

Tulvakeskuksen ennusteiden mukaan on todennäköistä, että vesi nousee tulvarajaan 40,00 (N43) Nikkolan mittausasemalla, jolloin vettä täytyy päästää tulvaluukuista Kyrönjoen yläosan pengerrysalueille Ilmajoen keskustan asutuksen suojaamiseksi.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen eteläisen alueen jokien tulva näyttää
jäävän keskimääräiselle tasolle. Osittain joissa on edelleen jääpeite.

Ennusteen mukaan mahdollinen pengerrysalueiden käyttö tulisi ajankohtaiseksi tiistain–torstaina aikana. Kyrönjoen alaosalla (Skatila/Mustasaari) virtaamat ovat viikonlopunaikana kasvaneet tasolta 100 m3/s tasolle 180 m3/s. Virtaamien ennustetaan alkavan viikon aikana lähes kaksinkertaistuvan, mikä lisää jääpatojen riskiä. Joen alaosan jäät ovat pääosin paikoillaan.

Myös Lapuanjoella ennustetaan virtaamien kaksinkertaistuvan viikon aikana. Lapuanjoella tarve johtaa vesiä pengerrysalueille näyttää tämän hetken ennusteiden perusteella selvästi pienemmältä kuin Kyrönjoella.

Lapuanjoen alaosalla on kuitenkin liikkeellä paljon vettä ja Liinamaassa on vettä noussut alimmille pelloille. Kuortaneenjärven vedenpinnan odotetaan nousevan tulvakorkeuteen vajaan viikon päästä ja matalalla olevien rantakiinteistöjen omistajia kehotetaan varautumaan siirtämällä irtaimistoa ylemmäs.

Keski-Pohjanmaalla joissa tulvalukemia odotetaan aivan loppuviikosta. Esimerkiksi Perhonjoen Tunkkarissa odotetaan keskimääräistä kevätvirtaamaa tulevalle viikonlopulle. Kruununpyynjoella virtaaman odotetaan nousevan ensi viikonloppuna selvästi korkeammalle kuin viime vuosina.

Tekojärvien pinnat pyritään pitämään vielä muutaman päivän ajan matalina, jotta järvien varastointitilaa voidaan hyödyntää pahimman tulvahuipun aikana.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät