1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kukkasalonki Kastanja juhlii kahtakymmentä kaunista vuottaan

Kukkakaupasta saa taatusti tuoreita ruusuja.

Vimpelissä 20 vuotta täyttävä Kukkasalonki Kastanja myy kaikkea kaunista kukista ja suruseppeleistä lahjatavaroihin ja parfyymeihin.

Luontevan saippuoita Vetelistä.

Yrittäjä Eila Lakaniemi sukelsi kukkien maailmaan jo koulutyttönä työskennellessään Lakaniemen puutarhassa, missä hän suoritti floristin tutkinnon oppisopimuskoulutuksena.

MAINOS

Vuonna 1998 hän avasi Terttu Lakaniemen kanssa Kukkasalonki Kastanjan, jossa myytiin myös puutarhan tuotteita.

– Reilun vuoden kuluttua ostimme samassa kiinteistössä toimineen Kauppahuoneen lahjatavaratoiminnan. Terttu hoiti lahjatavarapuolta ja minä kukkakauppaa, Eila Lakaniemi muistelee.

Vuonna 2014 yritykseen fuusioitui toinenkin vimpeliläinen yritys, Vimpelin kukka- ja hautaustoimisto. Samalla toiminta siirtyi laajempiin tiloihin. Yrittäjän lisäksi Kukkasalonki työllistää nykyään kaksi työntekijää sekä tarvittaessa kiireapulaisia.

Suloisia pehmoleluja.

Kukkakauppiaan on osattava ennakoida.

– Kukkien kanssa pitää elää viikon verran etuajassa. Tilaukset pitää antaa tukulle ajoissa, jotta pystyy vastaamaan asiakkaiden toivomuksiin.

Yrityksen tarjontaan kuuluvat kaikki hautaustoimiston palvelut.

Parfyymeja, lahjatavaraa ja sisustusesineitä

Hautaustoimiston ja kukkasten ohessa tarjolla on runsas valikoima lahja- ja sisustustavaroita.
Lähialueen tuotteita ovat mm. Lapuan Kankureiden tekstiilit ja Vetelissä toimivan Luontevan saippuat.

Erikoisuutena on laaja valikoima merkkiparfyymeja.

– Olen vaihdellut paljon tuoteryhmiä. Koko ajan pitää miettiä, mitä myy, Eila pohtii.

Liikkeen erikoisuus on laaja merkkiparfyymien valikoima, jota vastaavaa naapurikunnista ei löydy.
Nettikaupat ovat haaste kivijalkakaupalle.

– Mieluummin toimisin yhdessä naapurissa olevan kivijalkakaupan kanssa, se lisäisi asiakkaita puolin ja toisin. Toivon, että ihmiset hyödyntäisivät oman paikkakunnan liikkeitä, asiakkaat ovat meille elinehto, Eila toteaa.

Perjantaina 4.5. kello 10-16 Kukkasalonki Kastanjan 20-vuotissynttäreillä on tarjolla muurinpohjalättyjä, makkaraa, kahvia ja mehua sekä tarjouksia, yllätyksiä ja arvontaa.

Anne Savela

 

Kukkien hoitaminen sekä tilaaminen oikeaan aikaan on tarkkaa puuhaa.
Hahmoja elämän eri tilanteisiin.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät