-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Soinillinen -festareille merkittävä apuraha Etelä-Pohjanmaan rahastolta

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto myönsi 59. vuosijuhlassaan ja apurahojen jakotilaisuudessa Seinäjoella 6.5. yhteensä 1090000 euroa 90 apurahansaajalle.

Kulttuuripalkinto myönnettiin yrittäjä Petri Pihlajaniemelle juurevista tiloista, kulttuuriperintöä kunnioittavasta korjausrakentamisesta.

MAINOS

Rahasto vastaanotti hakuaikana 458 hakemusta, joiden yhteenlaskettu hakusumma oli noin 6,5 miljoonaa euroa. Euromääräisesti nyt myönnetyistä apurahoista taiteen osuus on n. 58 prosenttia ja tieteen vajaat 37.

Loput apurahoista kohdistuvat kotiseututyöhön. Taiteen aloilla eniten apurahoja, noin 19 prosenttia myönnettiin visuaalisiin taiteisiin.

Lasten ja nuorten kulttuurin osuus on perinteisesti Etelä-Pohjanmaan rahastossa suuri, tänä vuonna n 13 prosenttia apurahoista. Myönnettyjen apurahojen keskikoko nousi 10000 euroon.

Apurahat alueellemme

Alajärvelle apurahoja myönnettiin kaikkiaan yhteensä 39500 euroa.

Alajärven 4H-yhdistys ry lasten ja nuorten sanataiteen elävöittämiseen, Oiva Kuusiston rahastosta 6500.

Taidemaalari Elina Försti taiteelliseen työskentelyyn, Oiva Kuusiston rahastosta 24000.

Kasvatustieteen maisteri Minna Latvala ja Paavolan Kiva 6 koulumusikaalin toteuttamiseen, Oiva Kuusiston rahastosta 3000.

Nuorisotyönohjaaja Jaakko Valtteri Salo Minun Järviseutuni -valokuvausprojektin toteuttamiseen, Karl-Johan Lallin rahastosta 6000 euroa.

Lappajärvelle saatiin 12000 euron apurahat.

Filosofian maisteri Juho Kuorikoski saa pelejä taiteena käsittelevän tietokirjan kirjoitustyöhön, Viljo Syreniuksen rahastosta 4000 ja kuvataiteilija Ritva Lindberg taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Iivari ja Jenny Honkolan rahastosta 8000 euroa.

Soiniin apurahoja tuli kahteen kohteeseen yhteensä 17500 euroa.

Kasvatustieteiden maisteri Elina Järvelä ja kasvatustieteiden maisteri Minna Raitanen Soini 150-vuotisjuhlan multimediaesityksen ja kiertävän näyttelyn kuluihin 2500.

Suomenselän Kesä ry musiikki- ja gastronomiafestivaali Soinillisen ja Kylässä-hankkeen toteuttamiseen, Oiva Kuusiston rahastosta upeat 15000 euroa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät