1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Arjan puutarhassa silmä lepää

Multiantien talon ympärille on muodostunut puutarha, missä silmä lepää.

Aution Arjan puutarhassa Soinin Multiantiellä ainakin vierailijan silmä lepää. Ennen kuin silmä alueella on päässyt lepäämään, Autio on tehnyt pitkään työtä rakkaan harrastuksensa parissa.

– Työskentelin kunnassa toimistosihteerinä vuoteen 2010 ennen eläkkeelle siirtymistä. Hoidin samalla iäkästä äitiäni. Asuimme tuolloin Tällärintiellä, kunnes mieheni Jyrki menehtyi vuonna 2011. Samana vuonna muutin äitini kanssa lapsuudenkotiini tänne Multiantielle, kertoo Arja.

MAINOS

– Isäni on rakentanut tämän talon 50 -luvun alussa. Vuosina 2005-2006 taloon tehtiin salaojitus ja lisäsiipi rakennettiin. Kun muutin takaisin ”kotiin” jatkui talon remontointi pikku hiljaa. Tarkoitus ei ollut tehdä mitään isompaa, mutta loppujen lopuksi talon alakerta on kunnostettu varsin laajasti.

Samalla ympäristön ulkonäkö oli sellainen, että silmä ei levännyt, Arja muistelee reilun kymmenen vuoden takaista aikaa.

Puutarhanhoito lapsuudenkodissa alkoi tästä maantien varresta rikkaruohojen kitkemisellä.

– Aloitin puutarhan kunnostamisen maantien laidasta. Vuosi oli silloin 2006 ja rikkaruohojen kitkemiseen meni aikaa kolmisen vuotta. Hankin olkia ja erilaisia katemateriaaleja rikkaruohojen hävittämiseen. Kun jäin eläkkeelle kunnasta, työntekijät hankkivat puutarhaan puita ja pensaita. Siitä lähtien niiden määrä on lisääntynyt ja nykyään talon ympärillä alkaa olla aivan riittävästi puuhaa.

Selän kanssa pitää olla varovainen ja muutama tunti kesäpäivässä riittää.

– Välillä puutarhatöissä apunani on ollut nuoria ja hyviä ystäviä auttamassa raskaammissa töissä. Kunnan työpajan porukka on auttanut myös joissakin hommissa.

Maanpeitekasvit ovat helppohoitoisia

Aution kauniista puutarhasta löytyy kymmeniä eri lajikkeita puita ja pensaita.

Kaukasianpitkäpalko ja kevätkaihonkukka ilahduttavat kukinnallaan takapihan puutarhaa alkukesästä.

– Yritän peittää kasveilla tyhjiä kohtia. Olen havainnut, että lisääntyneet kotilot eivät tykkää puutarhani kasveista.

– Se on kyllä osittain sattumankauppaa, että näin on käynyt. Puutarhassa on kuutta eri lajia kurjenpolvia, jättipoimulehteä, päiväliljoja ja leimua.

– Kukkapenkkien reunoille olen istuttanut kesäpegoniaa, lemmikkiä ja leijonankitaa. Karkea kateaine myös pitää osaltaan kotilot pois, koska niiden on vaikea liikkua karkeassa aineessa. Kotilot tahtovat syödä tiettyjä kasveja, mutta minulla sitä ongelmaa ei ole. Kotiloiden lisääntyminen alueella taitaa ainakin osittain olla runsastuneen rekkaliikenteen vaikutusta. Kotilot saattavat kulkeutua rekkojen renkaiden mukana Etelä-Suomesta, kertoo Arja.

Maanpeitekasveja Autiolta löytyy parikymmentä erilaista lajiketta.

– Saan uusia lajikkeita usein syntymäpäivänä ja vaihtelen lajikkeita ystävieni kanssa. Vanhalta asunnolta, joka on vuokrattuna, tuon myös silloin tällöin kukkia. Puut ja pensaat yleensä ostan.

– Pidän helppohoitoisista lajikkeista. Kun laitan kasvin johonkin paikkaan, annan sen kyllä siinä ollakin. Pionit ovat helppohoitoisia, ne menevät samassa paikassa pitkään.

Alkukesästä puutarhassa on vielä varsin vihreää, mutta kun kukkiminen alkaa, sitä jatkuu pitkälle syksyyn.

– On mukavaa katsella eri kukkien ja pensaiden väriloistoa. Omasta piha-altaasta saa tarvittaessa kasteluvettä puutarhaan. Tontin saviperäinen maa sitä kyllä harvoin kaipaa. Kun Aki-poika saapuu välillä perheensä kanssa Kiinasta, saattaa 5-vuotias lapsenlapsi pulahtaa altaaseen hellepäivänä.

Rami Puro

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät