-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Intti tuli tutuksi kouluvierailuilla

Puolustusvoimat aloitti vuonna 2016 Intti tutuksi -kampanjan, jonka avulla maamme koululaisille tulisi entistä parempi käsitys Puolustusvoimista. Kampanjaan kuuluvat kouluvierailut ja avoimien ovien tapahtumat.

Porin Prikaatin Niinisalon varuskunnasta jalkauduttiin eteläiselle Pohjanmaalle. Kouluvierailuilla käytiin muiden muassa Soinin yhtenäiskoulussa ja Vimpelin yhteiskoulussa.

MAINOS

Muut vierailukohteet sijaitsivat Teuvalla, Peräseinäjoella, Ylistarossa, Seinäjoella ja Lapualla. Soinissa Puolustusvoimien toimintaa esitettiin kaikille perusopetuksen piiriin kuuluville koululaisille.

Kouluvierailut jakautuivat kahteen osaan: varusmiehen vetämään 45 minuutin mittaiseen tietopakettiin ja koulun piha-alueella toteutettuihin ekoaseammuntaan ja taisteluvarusteisiin tutustumiseen.

Ylivoimaisesti suosituimmaksi mielenkiinnon kohteeksi nousi kuitenkin miehistön ja kaluston kuljettamiseen tarkoitettu ajoneuvo Sisu E 11, jota myös Eemeliksi kutsutaan. Sen lavalle mahtuu 12 ihmistä ja ohjaamoon kuljettajan lisäksi yksi henkilö. Sekä Soinissa että Vimpelissä halukkaita kyytiläisiä oli jonoksi asti.

Lavalla kuljetettavat olivat nelipistekiinnityksillä turvallisesti kiinnitettyinä tukirakenteissa. Nyt ei kuljettu maastossa, kuten intissä tehdään, vaan tehtiin pieni lenkki koulun lähellä. Vimpelistä kuului viestiä, että muilta tiellä kulkijoilta tuli kysyviä katseita, että mistähän nyt on oikein kyse. Lilian Rannanpää kuvaili kyytiä hauskaksi.

– Kuului kova ääni, kun auto kiihdytti, komppasi Henna Lassila.

Lilian Rannanpää (vas.), Henna Lassila ja monet muut lapset ja nuoret olivat uteliaan innokkaita nousemaan miehistön ja kaluston kuljettamiseen tarkoitettu ajoneuvo Sisu E 11:n kyytiin.

 

Urapolku naisillekin

Turusta kotoisin oleva Katariina Kankaanpää on sotilasarvoltaan kokelas, joka ylennetään kesäkuun puolivälissä vänrikiksi. Hän veti Vimpelissä 45-minuuttisen teoriaosuuden, jossa kerrottiin kutsunnoista, varusmiespalveluksesta ja Puolustusvoimien tarjoamista uramahdollisuuksista.

Kuljettajakoulutuksesta voi parhaimmillaan saada ammattipätevyyden ja vastaavasti johtajakoulutuksesta voi saada opintopisteitä varusmiespalveluksen jälkeistä koulutusta silmällä pitäen. Puolustusvoimat kuuluu maamme suurimpiin työnantajiin.

Soinin yhtenäiskoulun neljäsluokkalainen Santeri Aho testasi ”tetsaria” innokkasti. Kuva: Rami Puro

Katariina Kankaanpää kertoi, että hän on jo pienenä sanonut menevänsä armeijaan. Hän aloitti vapaaehtoisen asepalveluksen viime heinäkuussa. Hän on käynyt aliupseerikurssi ykkösen ja reserviupseerikoulun.

– Olen hakenut sopimussotilaaksi Porin Prikaatiin. Toivon, että voisin jäädä armeijaan töihin.

Varasuunnitelmiakin Katariinalla on. Hän sai agrologin ammattiin tähtäävän opiskelupaikan jo ennen vapaaehtoista asepalvelustaan. Hän on myös hakenut Helsingin yliopiston agronomikoulutukseen.

Fiksut nuoret

Vimpelin yhteiskoulun rehtori Maija Peltola kertoi, että Vimpelin yhteiskoulu ilmoitti itse Intti tutuksi -hankkeelle olevansa kiinnostunut kouluvierailusta. Puolustusvoimista otettiin kouluun päin yhteyttä yli vuosi sitten. Vierailupäivä määräytyi viime talvena.

Peltola on tyytyväinen tietoiskussa esiin tulleisiin asioihin: mitä asioita kannattaa miettiä etukäteen ja miten lähtee suuntautumaan.
– Koulua ja varusmiespalvelusta yhdistävät sitoutuminen ja lainalaisuudet.

Rehtori oli mielissään myös siitä, kuinka moni tyttö nosti kätensä, kun kysyttiin tyttöjen kiinnostusta vapaaehtoista asepalvelusta kohtaan.

Myös kutsuntaupseeri Harri Kevari kertoo kouluvierailuiden onnistuneet todella hyvin.
– Nuoret ovat olleet innokkaita. He kysyvät etenkin sitä, paljonko kuntoa tarvitaan varusmiespalveluksessa ja että pärjääkö siellä. Olen vinkannut, että kunto kohoaa lenkkeilemällä. Samoin kysytään, että pääsevätkö naiset helpommalla. Vastaan, että palvelus on samanlaista naisille ja miehille.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät