1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Jymy nurin supervuorossa

Alajärven Ankkurit kiri kestomenestyjä Sotkamon Jymyn ohi Jyväskylän Hippoksella pelatussa maineikkaan kentän viimeiseksi jääneessä miesten Superpesis-ottelussa. Kaksi pistettä tuottanut vierasvoitto päättyi jaksoin 1–2s (3–7, 8–3, 0–3).

Ankkureiden sankariksi nousi Aki Orava, joka laittoi jo avausvuorossa jauhot suuhun entiselle joukkueelleen kurittamalla sitä kauden ensimmäisellä kunnarillaan – höystettynä kahdella tavallisella. Ulkopelissä kentän kunkku ja lautasen herra oli sinikeltaisten Ville Väliaho. Hänen vahvasta vireestään kertoo muiden muassa se, että Jymyn toisen jakson avausvuoron kaikki kolme paloa syntyivät Väliahon kärpäsistä.

MAINOS

Ottelun ratkaisuhetkillä, supervuoron aloittavalla, Väliahon hirmutolppa laittoi viimeisen niitin Jymyn juoksuntekohaaveille: Lauri Rönkkö yritti kopinnostoa kahden palon tilanteessa, mutta lyönti lipesi Ankkureiden polttolinjaan ja tuloksena kakkoselta kolmas palo.

Supervuoron sisävuorollaan Ankkurit sai kehiteltyä heti kärjestä takatilanteen. Tilannetta purkamaan asettuneen Aki Oravan lyönti hassutti Jymyn polttolinjan, eikä myöskään kopparipari Saku Hakkarainen-Niilo Piiponniemi ollut terävimmillään. Viljo Sillanpää ja Mikael Penninkangas kipittivät kotiin ja Orava tuuletti illan toista kunnariaan.

Hyvä startti, lopussa kruunu

Kotijoukkueen parhaana palkittiin kuusi juoksua lyönyt Roope Korhonen. Ankkureiden ykkönen oli Ville Väliaho, kakkospalkittu Aki Orava.
– Meillä oli hyvä startti otteluun. Tasaisesti saatiin ekalla jaksolla juoksuja, siitä voitto. Sitten vähän kääntyi kaverille ja he saivat tärkeät juoksut alkuun ja kuusi juoksua kolmanteen vuoroon. Sitten lähdettiin keskittymään supervuoroon, kertasi Väliaho.

Supervuorossa Ankkurit onnistui Väliahon mielestä hyvin.
– Sisällä Orava löi taas hienosti.
Omasta pelistään Väliaho tuumi, että avausjaksolla peli oli aika väsynyttä ja toiselle piti herätellä, mutta peli oli hänen mielestään ”ihan ok”.

Pelinjohtaja Risto Ojanperä totesi joukkueen olevan henkisesti ohuella langalla, joka pitäisi muuttaa naruksi. Joukkue valmistui Jyväskylän Hippoksella pelattavaan otteluun muuttamalla koko päivän ohjelmansa. Alajärvellä tehtiin normaali treeni, jolla haettiin parempaa ja kovempaa vireystilaa ottelun alkuun.
– Nämä ovat kuitenkin niitä mahdollisuuksia näillä materiaalieroilla, että voimme voittaa Sotkamon. Sotkamo ei ole ollut parhaimmillaan. Lähdettiin pumppaamaan ottelun alkuun paljon sillä, että jos saamme hyvän alun, se voi Sotkamoa henkisestikin myös heiluttaa.

Ojanperä korosti, että Ankkurit pystyi merkistä lyömään paljon raakoja ratkaisuja, jotka kantoivat joukkuetta avausjaksolla. Toiselle jaksolle joukkue ei tullut Ojanperän mukaan yhtä energisenä kuin olisi pitänyt.
– Akilla oli tänään erittäin hyvä päivä mailassa ensimmäisestä lyönnistä lähtien. Oli kyllä ansaittu, että Orava sai ratkaista ottelun. Voitto on kruunu tälle päivälle.

Sami Mikkolanaholla oli viiden lyödyn juoksun ilta. Aki Oravan saldo oli 2+5/2. Mikael Penninkangas toi kolme juoksua, Viljo Sillanpää, Rami Mäkinen ja Antti Pukkinen kaksi juoksua mieheen. Järjestyksessään toisen miesten Superpesis-ottelunsa pelannut Elmeri Koivusalmi toi uransa ensimmäisen juoksun miesten pääsarjatasolla. Santeri Särkinen löi yhden ja Henri Heikkinen toi yhden juoksun.

Voitollaan Ankkurit on torstain jälkeen tasapisteissä Imatran Pallo-Veikkojen kanssa, tosin sinikeltaisilla on pelattuna yksi ottelu enemmän. Sunnuntaina Ankkurit matkaa Kiteelle.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät