1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Veto vahvassa sisäpelivireessä

Kankaanpään Maila isännöi Vimpelin Vetoa juhannustauon jälkeisellä miesten Superpesis-kierroksella. Vedolla oli sihti kohdallaan, kun taas kotijoukkue pystyi vain kertaalleen säikäyttämään tuplamestarit. Veto rallatteli avausjakson voittoon selvin 1–10-juoksuin, kotijoukkueen onnistuessa avaamaan juoksutilinsä vasta viimeisessä sisävuorossaan.

Toisella jaksolla Pohjanlinnan pesäpallostadionilla riemuittiin, kotijoukkueen mentyä jo 2–0-johtoon. Veto sai tilannetta päälle vasta toisen vuoron tasoittavallaan. Jere Saukon tyhjään kenttään iskemä kunnari nostatti vierasjoukkueen henkeä. Mikko Kanala saatteli Saukon tuplajuoksulla kotiin ja tilanteen tasoihin. Tästä ei KaMa enää toipunut. Veto paukutteli toisen ja kolmannen tasoittavillaan neljä juoksua per vuoropari. Janne Heimosen hyvä ilta lautasen ääressä sai kruununsa, kun hän onnistui taktisella väärällään irrottamaan KaMan etenijän pesältä ja aiheuttamaan kotijoukkueelle kolmannen palon neljännen vuoron aloittavallaan. Toinen jakso päättyi selkein 2–8-numeroin.

MAINOS

Kolmostilanteet kirjattiin Vedolle 15–25. Janne Mäkelä ja ykköspalkittu Perttu Ruuska löivät viisi juoksua mieheen. Jere Saukko toi neljä juoksua, Teemu Isoketo ja Mikko Kanala kolme. Arttu Ruuska löi kaksi ja myös toi kaksi juoksua. Sami Haapakoski toi kaksi ja oli ulkopelissä Severi Lassilan kanssa kankaanpääläisille monesti ohittamaton parivaljakko. Henri Puputti pääsi rokottamaan kasvattajaseuraansa yhdellä lyödyllä ja tuodulla. ”Pudun” toisen jakson toisen vuoroparin syöksykoppi kuului illan ulkopelihelmiin ja sillä estettiin kotijoukkueen avausjuoksun syntyminen. Avausjaksolla kotijoukkueella oli kahdeksan kolmostilannetta, mutta kotiutuksista puuttui terävyys ja Vedon ulkokenttäkin teki tuhojaan. Sama tahti jatkui toisella jaksolla.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät