Juhani eli Jussi Vainionpää istuskelee puutarhassa ja näyttää piirustusta, jossa lintu kerjää onkimieheltä kalaa.
– Piirustukseni ovat naivistisia ja niihin sisältyy tarinaa. Luonnostelen lyijykynällä ja värittelen paksulla tussilla. Nämä eivät ole tarkkoja töitä, ne antavat osviittaa siitä, mitä kuvassa meinataan, Jussi kertoo.
Piirtelyä hän on harrastanut pidempään, mutta pihataiteen tekeminen on viime vuosien juttu. Vainionpään puutarha on todellinen nähtävyys, jossa aikaa kuluu yksityiskohtia katsellessa. Teosten päämateriaaleja ovat puu ja vanha metallitavara.
Hän on maalannut ja hitsannut muun muassa vanhan petkeleen, hevosenkengän, atraimen, vasaran, polkupyörän dynamon ja sirpin yhdeksi korkeaksi pystiksi.
– Joku kysyi, mikä työn nimi on. Minä sanoin, että se on Joku.
Vieressä laulavat puhelinlangat aidoissa vanhoissa tolpissa. Pimeään aikaan niitä koristavat jouluvalot.
Taiteilijan huumorimielestä kertovat tienviitat: Liiteri 32 m, Hoisko 16 km, Helsinki 390 km.
– Jos vaimoni Oivi lähtee, hän tietää, missä on Helsinki, Jussi veistelee.
Humoristista naivismia
Tuoreimpia töitä ovat humoristiset kuvatarinat vanhoissa sinkkisangoissa ja pesupunkassa. Välineinä ovat olleet puutikku ja maalipurkkien loput.
– Tähän 50–60 vuotta vanhaan pesupunkkaan maalasin ensin emännän ja minun polkupyörät, Jussi näyttää.
Juhannusaihe kiertää ympäri pesupunkan. Kauhavan lentosotakoulun hävittäjät lentävät ja kolme lehmää laiduntaa niityllä siniristilipun alla.
Sinkkisangossa näkyy tragikoominen suomalainen juhannus: vaimo on vienyt viinapullon ja mies ajaa häntä takaa kirveen kanssa. Lintu lennättää perässä miehelle kiljuhinkkiä.
Yhden sangon kyljessä on meneillään pontikankeitto metsässä.
– Toinen miehistä on tullut voimainsa tuntoon ja toinen istuu kannonpäässä sammumispisteessä. Taivas lyö salamaa.
Huumori kukkii myös SM 2017-sangossa. ViVe-paitainen mies juoksee ja tienviitassa lukee Itikka, siis entinen Atria.
– Isäntä yrittää laihduttaa, mutta suuntaa nakkikioskille, Jussi selittää.
Puukukkia ja kivikasveja
Puutarhaa ja verstaan seiniä koristavat monenmoiset puukukat.
– Puukukista tämä alkoi. Aloin tehdä niitä Oiville sillä aikaa, kun hän oli töissä, Jussi kertoo.
Hän avaa verstaan oven: oven sisäpuolelta paljastuu kahden puuhauen reliefi, välissä retkellinen kuva nuotioineen ja kahvipannuineen.
– Ennen olin kova pilkkimään. Enää en saa veivata kairaa, kun olkapäässä on tekonivel.
Kesäisilläkin kalareissuilla mies on kulkenut ja kerännyt matkan varrelta liuskekiviä antamaan puutarhalle ilmettä sommitelmina ja käytävinä.
Hän on saalistanut myös muhkuraisia kiviä, pienempiä ja isompia, ja rakentanut ympäri puutarhaa kivikukkapenkkejä. Alussa oli vain muutama maksaruohon ja patjarikon taimi, joista ottamiaan siemeniä hän on heitellyt sinne tänne tuloksena kauniita kivikkokasvien paratiiseja.
– Kivi itsessäänkin on jo kaunis, puutarhuri tuumaa.
Osa kivistä on peräisin tontin halkaisevan ojan rakennustöistä. Ojan toisella puolella on polttopuuvarastot sekä oravien paritalo.
– Tein sen viitisentoista vuotta sitten. Sieltä on lähtenyt varmasti jo sata oravanpoikasta. Joskus kolmekin poikasta on katsonut molemmista aukoista yhtä aikaa.
Talon puolella ojaa on omatekoinen lintujen syöttöautomaatti.
– Siinä käy orava, joka puhuu kanssani, Jussi hymyilee.
Parkinsonin tautia sairastava 72-vuotias Jussi Vainionpää sanoo perustaneensa ”puuhamaan”, että pönttö pysyisi kunnossa. Hän on perillä myös taiteen historiasta ja tyylisuunnista – ja osaa luetella Picasson erittäin pitkän nimirimpsun ulkoa.
Anne Savela
