-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kossu väkevä kotarissa, Vedolle yksi piste

Koskenkorvan Urheilijat torppasi Vimpelin Vedon haaveet kolmesta sarjapisteestä Sähkökoje Areenalla käydyssä ottelussa. Veto oli avausjaksolla kahden juoksun johdossa kahden pelatun vuoroparin jälkeen. Kolmannen alussa Kossu rikkoi kuparisensa harhaheitolla. Veto pudotti ajolähdön, jota asettui purkamaan Patrik Wahlsten. Säkkijärven polkan soidessa Wahlsten moukaroi pallon Antin monttuun ja tilanne muuttui 5–2:een. Vedolla oli kolmannen tasoittavallaan kolme kotiutustilannetta, joista vain yksi onnistui. Avausjakso Kossulle 5–3.

Toiselle jaksolle Veto laittoi sisäpeliinsä parikin isompaa vaihdetta päälle. Juoksujuhlaa alettiin viettää heti avausvuorossa, kun Perttu Ruuska kotiutti Olli Heikkalan. Kahden palon tilanteessa Ruuskan lyönti laittoi Kossun koppariparin solmuun, tuloksena 1+1. Ruuska löi myös Vedon neljännen juoksun, kun pelattiin kolmatta vuoroa. Janne Mäkelän välilyönti samassa vuorossa tuotti kunnarin ja kaksi tavallista ja Vedon johdoksi 0–7. Veto vei jakson lopulta 1–10.

MAINOS

Kolme kierrosta kotaria

Supervuorossa ei juoksuilla herkuteltu, mutta kotiutuslyöntikisassa venyttiin jatkopalloille eli aina kolmannelle kierrokselle saakka. Parit Perttu Ruuska-Jere Saukko ja Janne Mäkelä-Arttu Ruuska veivät Vedon johtoon kotarin toisella kierrosella. Myös Kossun kaksi paria onnistui, ja tilanne tasoittui 2–2:een. Sami Haapakoski ja Olli Heikkala veivät Vedon 2–3-johtoon. Kun Koskenkorva onnistui vielä kahdesti, jäi kaksi pistettä Koskenkorvalle ja yksi matkasi Vimpeliin. Koko ottelu merkittiin kotijoukkueelle jaksoin 2–1k(5–3, 1–10, 4–3).

Tilastojen valossa ottelu oli Vedon sisäpelihallintaa: kolmostilanteet 28–15. Isäntien Patrik Wahlstenin ohella kunnarit itselleen kirjauttivat Vedon Arttu Ruuska, Severi Lassila, Perttu Ruuska ja Janne Mäkelä. Vedon parhaana palkittiin Perttu Ruuska (1+4/2). Myös kärjessä viilettänyt Olli Heikkala toi kolme juoksua. Sami Haapakoski kirjautti kärkilyönnit 10/13.

Vedolta puuttui lauantaina avioliittoon astellut Teemu Isoketo. Myös Mikko Kanala ja Henri Puputti olivat poissa vahvuudesta. Pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki oli tyytyväinen joukkueensa peli-ilmeeseen tappiollisen Sotkamo-ottelun jälkeen.
– Ekalla jaksolla se ei vielä sisäpelissä näkynyt. Pelattiin ulkona tosi hyvin ja vietiin jaksoa. Mutta sen jälkeen yksi harhaheitto ja Patrik Wahlstenin hieno lyönti käänsi jakson. Emme olleet riittävän vahvoja siihen vastaamaan.

Toinen jakso oli Vedon pelipäällikön mukaan oli kokonaisuudessaan sen näköistä peliä, jota haetaan. Supervuoro oli Kivimäen mukaan Vedolta heikko. Kotiutuskisassa Kossun kotiuttajat olivat juoksun verran parempia. Ottelu kesti kaikkiaan kolme tuntia ja kymmenen minuuttia.

Sarjatilanteen kannalta Vedon tappio ja Sotkamon Jymyn perjantainen 2–0-voitto Haminasta tiesivät sitä, että sarjakakkosena olevalla Vedolla ja kolmosena olevalla Jymyllä on 40 pistettä. Sarjan kärjessä porskuttaa Kouvolan Pallonlyöjät, joka pelasi jo 17. peräkkäisen tappiottoman ottelunsa. Pisintä tappiotonta putkea pitää halussaan Oulun Lippo, joka pelasi kaudella 1995 yhteensä 24 peräkkäistä ottelua vailla tappiota.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät