-9.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Philomela & Anna-Mari Kähärä kesäkiertueellaan Kuortaneelle

Kuoromusiikin ”tämän hetken ääni”, Linnan juhlissa presidenttiparin pyynnöstä Suomi 100-juhlavuonna esiintynyt huippukuoro Philomela esiintyy perjantaina Kuortaneella ja lauantaina Virroilla yhdessä säveltäjä Anna-Mari Kähärän kanssa. Kuorossa on mukana myös pohjalaisia ääniä, sillä monella Philomelan laulajalla on juuret Pohjanmaalla.

Philomelan ja Kähärän lähes 20 vuoden yhteistyö tiivistyi levyksi tänä keväänä ja uusi Samsara-levy julkaistiin toukokuussa. Kuortaneella ja Virroilla kuultavat konsertit koostuvat Samsara-levyn koskettavista lauluista.

MAINOS

Säveltäjä Anna-Mari Kähärä kuvailee Samsaraa elämän kiertokuluksi, joka havisee suomalaista metsää, korpien kuiskintaa ja ihmiselämän iloja ja suruja. Syntymä, kuolema, rakkaus ja ero ovat vahvasti lauluissa läsnä.

– Kappaleista Marja-Leena Mikkolan runoon kirjoitettu Saima Irene maaliskuussa 1918 kertoo nuoren tytön taistelusta sisällissodassa, Kantelettaren inspiroima Itken pois sykkii slaavilaista poljentoa bluesin väreissä ja uunituore Annan polska taas on rytmistä naisvoimistelua parhaimmillaan, Kähärä kuvailee musiikkiaan.

Philomelan raikas ja ilmaisuvoimainen sointi innostaa häntä säveltäjänä. ”Runot ovat inspiraationi lähde, ja Philomela tulkitsee niitä Marjukka Riihimäen taitavissa käsissä väkevästi.

Pohjalainen lauluperinne kantaa

Philomelassa 20 vuotta laulanut, kakkosaltto Kirsi Hyyppä, iloitsee siitä, että Philomela vierailee hänen kotikunnassaan Kuortaneella. Useilta muiltakin kuorolaisilta löytyy eteläpohjalaisia ja pohjalaisia juuria mm. Lapualta, Alajärveltä, Nurmosta, Kauhavalta, Karijoelta, Kurikasta, Seinäjoelta, Vaasasta ja Vimpelistä.

– Hienoa, että saamme Philomelan kanssa tulla laulamaan Kuortaneelle, jossa kuorolauluperinne on Armi ja Heikki Klemetin ajoista lähtien elänyt vahvana. Kuorolaulu on urheilun ohella ollut kotikunnassani aina tärkeässä asemassa. Olen kiitollinen perheelleni ja suvulleni, joilta sain innostuksen kuorolaulun harrastamiseen, kertoo musiikkia ammatikseen opettava Hyyppä.

Heikki Klemetti -seuran pyynnöstä Kirsi Hyyppä on ollut useaa kesänä järjestämässä yhteislaulutilaisuutta Kuisman laulajaisia Klemetti-museolla. – Yhteisöllisellä laululla on suuri merkitys, jota ei pidä unohtaa tulevaisuudessakaan.

Kuortaneella, samoin kuin muilla pohjalaisilla kunnilla, on myös vahva nuorisokuoroperinne.
– Aloitin kuorolaulun Kuortaneen yläasteen ja lukion nuorisokuorossa Airi Mannisen johdolla. Kouluaikoina soitin pianoa ja kitaraa ja tein omia lauluja. Musiikin harrastaminen on muokannut merkittävästi identiteettiäni. Kuorolaulajaksi olen kasvanut monien huippukuorojen matkassa. Suorittaessani yliopisto-opintoja Jyväskylässä lauloin kamarikuoro Cantinovumissa ja Studiokuorossa sekä kansainvälisessä Vox Europae-kuorossa.

Hyyppä kertoo, että ei olisi koskaan voinut kuvitella, miten poikkeuksellinen musiikillinen matka Philomelasta hänelle muodostuu. -Johtajallamme Marjukka Riihimäellä on ainutlaatuinen kyky soitattaa ihmisten sieluja ja koskettaa kuulijaa laulun voimalla. Takaan, että tämäkään konsertti ei jätä ketään kylmäksi.

Philomela

Helsinkiläisen Philomelan muodostaa noin 50 naista, jotka yhdessä ovat yksi moniääninen instrumentti. Philomela on kaukana perinteisestä naiskuorosta: kuoron missiona on olla elämys, joka yllättää ja rikkoo musiikillisia rajoja. Philomela esittää aikamme pohjoismaista musiikkia, jossa raikas ja tumma, uusi ja ikiaikainen, perinne ja moderni kohtaavat.

Vuonna 1984 perustettu Philomela nousi nopeasti kansainvälisen kuoromaailman huipulle ja on nykyisin maailmanlaajuisesti tunnettu. Philomela voitti kuorojen maailmanmestaruuden World Choir Games -kilpailuissa Latvian Riiassa kesällä 2014.

Ja muualla tuuli soi -konsertti kuullaan Kuortaneen lukiolla perjantaina 13.7. kello 19 ja KesäVirratSoi -musiikkijuhlassa lauantaina 14.7. kello 15 Into-keskuksessa Killinkoskella.

Satu Niemelä ja Päivi Ojanperä

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät