1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

MLL:n perhekahvila ja seurakunnan perhekerho yhteen Soinissa

MLL:n perhekahvila ja seurakunnan perhekerho yhdistyvät syksyn 2018 ajaksi. Vuoroviikoin kerhoja järjestetään seurakuntatalolla ja nuorisotiloissa. Päivä on aina torstai ja kellonaika 10-12.30. Molemmissa on tarjolla ruoka pientä maksua vastaan.

Mahdollisimman monipuolista ohjelmaa on kehitelty jokaiselle kerralle. Luvassa on retki Kaihiharjuun 13.9. Lähtö on liikekeskuksen pihasta omilla autoilla kello 10. Sinne pääsee hyvin rattailla ja patikointimatka ei ole pitkä, joten pienetkin jaksaa hyvin kävellä. Perillä on luvassa makkaranpaistoa ja muuta mukavaa.

MAINOS

Tulossa on satujumppaa, kirkon urkuihin tutustumista, Samurai Shopin tuote-esittelyä ja partiojuttuja. Myös pikkujoulua vietetään ennen joulua seurakuntatalolla yhdessä koko porukka. Pikkujoulupäivä on poikkeuksellisesti keskiviikko 12.12.

Kerhoihin ovat tervetulleita kaikki äidit, isät, mummut ja papat, lapset vauvasta kouluikään saakka. Mukaan saa tulla, vaikka lapsi olisi vasta syntymässä. Kerhosta löytyy kavereita muista samassa elämäntilanteessa olevista vanhemmista.

Ensimmäinen kokoontumisessa porukkaa oli mukana tosi hienosti. Vielä mahtuu kuitenkin uutta väkeä mukaan. Tänään torstaina viikolla kokoonnutaan nuopparille ja vetovastuu on MLL:n porukalla.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät