0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Lehtimäen opistolla saatiin uutta sujuvuutta arkeen

Lehtimäen opitolla juhlittiin perjantaina uuden yhdyskäytävän avajaisia. Käytävä on rakennettu helpottamaan opiskelijoiden arkea.

Aikaisemmin opiskelijoiden on pitänyt siirtyä asumisvalmennusyksikkö Asvasta ruokailuihin, oppitunneille ja vapaa-ajan viettoon opiston puolelle ulkokautta. Se taas vaati ohjaajien apua mm. pukeutumisessa ja siirtymisissä, sillä useilla Asvan opiskelijoilla on liikuntarajoite ja he liikkuvat pyörätuolilla. Nyt opiskelijoiden on helpompi liikkua itsenäisesti.

MAINOS

Yhdyskäytävän rakentaminen Asvan ja opiston välille aloitettiin syyskuun puolenvälin paikkeilla viime syksynä. Rakentamiseen saatiin avustusta Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:lta.
Käytävän opiston puoleiseen päähän rakennettiin lisäksi uudet saniteettitilat. Samassa yhteydessä remontoitiin myös ohjaajien huone.

Pitkäaikainen haave

Erityskansanopiston kannatusyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Kauppila kertoo yhdyskäytävän olleen pitkäaikainen haave.

Lehtimäen opisto on rakentanut vuosina 2002 ja 2007 STEA:n avustuksella asumisvalmennusyksiköt, joista ei ole talon sisäistä yhteyttä opiston ruokalaan, luokkatiloihin eikä aikanaan Stean avustuksella rakennettuun aulakahvioon tai vapaa-ajantiloihin.

– Yhdyskäytävä on ollut haaveena jo pitkään. Nyt hanke on vihdoin toteutettu ja siitä tuli parempi kuin olimme toivoneet, Erityskansanopiston kannatusyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Kauppila kertoo.
Kauppila kertoo opistolla alkaneen tänä syksynä uusia opintolinjoja, muutama vuosi sitten alkanut aikuisopintolinja on ollut menestys.

– Aikuisopintolinja tarjoaa mahdollisuuden tietojen päivittämiseen ja uuden oppimiseen aikuisiällä. Lisäksi tänä syksynä on päivitetty perusopintojen sisältöjä. Stean avustusten kautta opiskelijoillemme on avautunut uusia väyliä.

Lehtimäen opisto järjestääkin ainoana oppilaitoksena maassamme opetusta aikuisille vaikeasti vammaisille henkilöille. Uusi aikuisopintolinja on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 2015.

Aikuisopiskelijoiden keski-ikä on noin 45 vuotta. Vammaisilla henkilöillä ikääntymiseen liittyvät muutokset tulevat esille aiemmin, joten senkin vuoksi esteettömän liikkumisen turvaaminen toimintayksiköstä toiseen on tärkeää.

Avustusanomuksia riittää

Stean arviointi- ja avustusjaoston puheenjohtaja, valtiopäiväneuvos Raimo Vistbacka.

– Lehtimäen opiston yhdyskäytävän rahoitushakemus sisälsi juuri oikeita asioita, Stean arviointi- ja avustusjaoston puheenjohtaja, valtiopäiväneuvos Raimo Vistbacka toteaa.

– Avustushakemuksia tulee paljon ja silloin hakemukset tulee valmistella hyvin, jotta ne menisivät jatkokäsittelyyn. Viime vuonna yhdyskäytävään myönnettiin 50000 euron avustus ja tänä vuonna 85000 euron avustus, Vistbacka kertoi.

– Lisäksi ensi vuodelle on vielä mahdollisuus hakea 15000 euron avustusta loppuselvityksen jälkeen. Opisto sai myös merkittävän avustuksen, yli 200000 euroa, opiskelijoiden vapaa-aikatoimintaan.

Stea toimii sosiaali- ja terveysministeriön alaisena ja käsittelee samoja avustushakemuksia, kuin Raha-automaattiyhdistys aiemmin.

Stean avustuksella opistolla on toteutettu myös Matkalla työelämään -hanketta. Hankkeen avulla on voitu tarjota osa-aikaista työtä vammaiselle henkilölle.

Useat opiskelijat ovat vuosien varrella kysyneet, onko heitä mahdollista työllistää opistolla avustaviin tehtäviin. Vaikeasti vammaisissa henkilöissä on useita, jotka pystyvät tekemään töitä osittain ja ohjatusti.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät