-9.3 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Viktor Klimenko Soiniin

Venäläissyntyinen Suomen kansalainen Viktor Klimenko tuli aikoinaan tunnetuksi lähinnä slaavilaistyyppisestä musiikistaan ja kasakkaimagostaan.

Hänen esiintyvä taiteilijauransa on kestänyt jo puoli vuosisataa. Hän on esiintynyt sekä Suomessa että laajalti ympäri maailmaa.

MAINOS

Hän on oman luonnehdintansa mukaan sekoitus stand up -koomikkoa, estraditaiteilijaa ja näyttelijää. Hänet nykyisin tunnetaan kuitenkin lähinnä loistavasta laulajanurastaan.

Räväkkää kasakkataiteilijaa eivät kuitenkaan maailman valot täysin tyydyttäneet, niinpä vuonna 1980 tapahtuneen hengellisen heräämisen jälkeen vaihtuivat laulujen aiheet. Näin suurimman osan työurastaan Klimenko on toiminut laulaja-evankelistana eri seurakunnissa ja niiden ulkopuolella.

Hän on julkaissut lukuisia hengellisen musiikin albumeita. ’Jeesus on Herra’ vuodelta -81 myi kultaa sekä Suomessa että Ruotsissa, minkä jälkeen gospelalbumeita on ilmestynyt muutaman vuoden välein. Hänen uransa hengellisen musiikin tulkkina on ollut erityisen upea.

Edelleen 75-vuotiaana Viktor Klimenko jatkaa konserttejaan, joten lujaa tekoa on mies! Keskiviikkona 12.9. hän konsertoi Soinin Yhteistalolla kello 18. Säestäjänä toimii Benjamin Roth. Pääsy vapaa, ovella vapaaehtoinen ohjelma kymmenen euroa, lopussa kahvitarjoilu. Tilaisuuden järjestää Soinin Ystävänapu ry.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät