1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kiire syksyisessä puutarhassa saattaa olla kohtalokasta

Päivien lyheneminen kertoo kasveille, että talvi lähestyy. Osa syystöistä kannattaa tehdä ennen pakkasia, mutta turha kiirehtiminen voi varsinkin lämpimänä syksynä olla kasveille kohtalokasta. Tänä vuonna lämpö ja kuivuus muuttavat monien kasvien kasvurytmiä.

Lämmin kesä on saanut monet koristepensaat ja hedelmäpuut kukkimaan toiseen kertaan. Kuivuus puolestaan saa osan kasveista virittymään syksyyn normaalia aikaisemmin.

MAINOS

– Uusintakukinnasta ei varsinaisesti ole kasville mitään muuta haittaa kuin että ensi kesänä kukkia voi olla vähemmän kuin normaalisti. Sen sijaan kuivuus saattaa olla monivuotisille kasveille kohtalokasta. Etenkin ikivihreät kasvit ovat ensi talvena vaarassa kuivettua, varoittaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Havukasvit, alppiruusut ja monet vihreänä talvehtivat perennat, kuten taponlehti, talvio ja varjoyrtti, ovat herkkiä kuivettumaan kevätauringossa.

– Nyt on niin kuivaa, että maassa ei ole ensi kevääksi riittävää vesivarastoa monivuotisille kasveille. Etenkin, jos talvesta tulee vähäluminen, kevätkuivuminen on iso ongelma. Siksi nyt syksyllä kannattaa kastella reilusti kaikkia monivuotisia kasveja, mutta etenkin ikivihreitä, opastaa Kerttula.

Pelasta yrtit pakkaselta

Yrtit kasvavat puutarhassa ja parvekkeilla vielä rehevinä, mutta ensimmäisten yöpakkasten jälkeen monet kuolevat. Yrttien satokautta voi jatkaa sisällä.

– Hyväkuntoiset yrtit nostetaan ruukkuun ja siirretään sisälle valoisalle ikkunalle. Ruukutusvaiheessa ylipitkät varret leikataan ja niiden lehtisato kuivataan talven varalle. Leikkaus vähentää kasvien haihdutusta ja parantaa siten kasvuunlähtöä sisällä, vinkkaa Kerttula.

Kaikkein herkimpiä yrttejä kylmälle ovat basilikat. Niiden lehdissä alkaa näkyä kylmettymisen aiheuttamia tummia laikkuja jo ennen pakkasia. Mintut ja timjami sekä muutamat muut lajit jatkavat kasvuaan vielä pienen pakkasen jälkeenkin.

Istuta kukkasipulit viilenneeseen maahan

Useimmille syyskukkasipuleille sopivin istutusaika on normaalisti syys-lokakuu. Maan pitää kuitenkin olla viilentynyt ennen istutusta alle 10 asteeseen.

– Liian lämpimään maahan istutetut kukkasipulit lähtevät kasvuun ja saattavat paleltua talvella. Tänä syksynä kannattaa malttaa odottaa maan viilenemistä. Istutusta odottavat kukkasipulit kannattaa säilyttää kotona viileässä.

Pienikokoiset kukkasipulit, kuten helmililjat ja lumikellot, istutetaan ensin, mutta tulppaaneja ehtii istuttaa aina roudan tuloon asti.

6 ekovinkkiä syyspuutarhaan

Kerää sadevettä puutarhan kasteluun.

Jos luvataan hallaa, kerää puutarhasta kukkia sisälle maljakkoon silmäniloksi.

Suojaa kesäkurpitsa ja muut arat vihannekset hallaharsolla, jotta satokausi jatkuu pidempään.

Kerää yksivuotisista kukista siemeniä talteen ensi kevään kylvöihin.

Nosta hyvässä kasvussa olevat yrtit sisälle jatkamaan kasvuaan.

Jaa ylimääräisestä sadosta iloa tutuille ja tuntemattomille.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät