-9.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Eve & Ossi -duon kolmas pitkäsoitto on valmis

Vuonna 2012 syntynyt duo Eve&Ossi on saanut valmiiksi kolmannen pitkäsoittonsa. Tämä Soinissa asuva pariskunta Eve ja Ossi Mäki-Reini keikkailee aktiivisesti kautta Suomen ja se tunnetaan kauniisti yhteen soivista lauluäänistään, herkistä tulkinnoista ja puhuttelevista lauluista.

Jyväskylässä vuonna 2012 yhteisen taipaleensa aloittanut pariskunta julkaisi ensimmäisen levynsä, pienieleisistä virsisovituksista koostuvan Virren sävelillä -albumin, kesällä 2015. Sittemmin duo on keskittynyt oman musiikin tekemiseen.

MAINOS

Marraskuussa 2016 valmistuikin Even & Ossin Toisen silmin -niminen kakkosalbumi, joka sisältää raikasta tunnelmointia, herkkiä tulkintoja ja rehellisiä tekstejä arjesta, ihmisyydestä, rakkaudesta ja toivoa antavasta luottamuksesta armolliseen Jumalaan.

Nyt valmistunut uusi albumi ”Yksi niistä” jatkaa teemoiltaan osittain edellisen levyn linjoilla, mutta pureutuu entistä vahvemmin mm. armoon ja taivaskaipuuseen. Tuleva levy ottaa musiikin tuotannon osalta askelen modernimpaan suuntaan nojaten silti edelleen vankasti duon omaan maanläheiseen soundiin.

Yksi niistä -albumi onkin virkistävä ja piristävä ja se on vahvalla ammattitaidolla toteutettu. Se on tehty pieteetillä niin, että se kuulostaa kokonaiselle ja sen saundit ja äänimaailma on miellyttävää kuunneltavaa.

Levy on kokonaisuudessaan, aina ajankohtaisine teksteineen, mainio esimerkki siitä, miten musiikin voima puhuu. Levyn kappaleille soisikin mahdollisimman laajaa yleisöä ja toivottavasti tätä musiikkia kuullaan myös omalla seutukunnalla.

Levyn tuotannosta, soundimaailmasta ja lukuisten instrumenttien soitosta levyllä vastaavat pitkän linjan ammattilaiset Sami Asp ja Sampo Neuvonen.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät