1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Soinin Auto Oy – palvelua lähes 60 vuotta

– Hyvä palvelu on meille kunnia-asia. Yrityksessämme on panostettu laatuun ja palveluun aina siitä saakka, kun isämme Uuno perusti huoltoaseman Soiniin marraskuussa vuonna 1958, sanovat Jarmo ja Jari Kataja-aho Soinin Auto Oy:ltä.

Ilkka-lehden artikkelissa kerrottiin marraskuussa 1958 uudesta huoltamosta.

Veljeksistä Jari tuli Uuno Kataja-ahon yhtiökumppaniksi vuonna 1977 ja Jarmo tuli osakkaaksi vuonna 1985. Tuolloin veljekset jatkoivat isänsä työtä. Veljesten lisäksi heidän Margit-siskonsa on varalla yhtiön osakkaana.

MAINOS

Huoltoasema toimi Esson väreissä vuoteen 2006 saakka. Soinin Esso oli viimeisiä maamme Essoista. Tuosta nykyhetkeen saakka yritystoiminta on jatkunut St 1:n lipun alla.

Yritys on palvellut asiakkaitaan polttoainejakelupalveluin sekä monimerkkikorjaamona. Lisäksi saatavilla on rengasalan laajat palvelut. Yritys on toiminut Matkahuollon asiamiespisteenä 1970-luvun puolivälistä lähtien.

– Toiminta on muuttunut vuosikymmenten varrella. Autokanta on lisääntynyt kovasti 40 vuoden aikana. Alkuperäisiä tiloja on laajennettu pariin otteeseen. Pesuhalli tehtiin ensin ja sitten hallin takaosaa laajennettiin myöhemmin. Tällä hetkellä meillä on yksi työntekijä, kertovat yrittäjäveljekset.

– Autokannan lisäksi tietokonepuoli on lisääntynyt huimasti nykyautoissa. Se vaatii myös huoltamoilta teknistä laitteistoa. Huoltoilmoitukset, kuittaamiset ja vikakoodit selvitetään tietokoneiden kautta, kertovat Jari ja Jarmo Kataja-aho.

Yritys hankkii varaosat pääsääntöisesti lähialueelta.

Yrittäjien mukaan töitä on ollut aivan mukavasti.

– Nyt töitä on tasaisemmin ympäri vuoden, kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Ehkäpä autojen tasainen ympärivuotinen käyttö tasoittaa huoltojen ajankohtia.

Soinin Auto Oy:stä löytyy autojen sähkölatauspistoke.

– Suomen oloissa talvipakkaset ovat haastavia sähköautoille. Kehitystä pitää vielä tulla, jotta sähköautojen määrä lisääntyy kovasti.

Tällä hetkellä talvirengasralli alkaa olla tiivistä.

– Renkaanvaihtoralli kestää parin viikon ajan. Riippuu talvikelien saapumisesta, kuinka nopeasti ralli on ohi. Jos talvi tulee pikku hiljaa, niin renkaanvaihtokin pitkittyy. Se on kuitenkin varmaa, että nastarengas on ylivoimainen kitkaan verrattuna. Ainakin renkaan ostajien mielestä.

– Rengaskokoja on monenlaisia. Autonvalmistajat käyttävät erilaisia profiileja ja tuumakokoja autoissaan. Samoin autotehtaiden öljylaatujen vaatimukset ovat kovia ja merkkikohtaisia.

Kaikkia kokoja ei ole kannattavaa varastoida pienen kysynnän vuoksi. – Tänä päivänä toimitukset ovat nopeita ja jo seuraavaksi päiväksi on mahdollista saada uusi rengassarja alle.

– Kolme asiaa ovat meille erityisen tärkeitä: asiakkaidemme tyytyväisyys, kestävän kehityksen periaatteiden mukaan toimiminen sekä Soinin kunnan elinvoimaisuus.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät