Vimpeläislähtöinen Katri Pokela käy etenkin loma-aikoina ratsastamassa Lantelassa. Kuva: Anni Lantela.

Lantelan Ratsastustallilla laukattu jo 20 vuotta

Lappajärveläinen Lantelan Ratsastustalli viettää 20-vuotisjuhlasyksyään.
Vuokko Lantelan omistamassa ratsastuskoulussa käy ratsastustunneilla viikoittain 80 aktiivista harrastajaa. Ratsastuksenopettaja Anni Lantelan mukaan jokainen voi löytää omalle taitotasolleen sopivan ryhmän ja opetusta annetaan ryhmän toiveiden mukaan.
Tallin käytössä on maneesi, laaja aidattu kenttä ja ympärillä turvalliset maastot. Ratsastustuntien lisäksi Lantelat järjestävät erilaisia vaelluksia, leirejä, polttariratsastusta ja talutusratsastusta.
Lantelan tallin ratsut ovat koulutettuja ja monet niistä varsin persoonallisia. Kodikkaassa ilmapiirissä nautitaan toisinaan myös iloisista perhetapahtumista, kuten tallin pienikokoiselle Freddylle ja Dirkalle huhtikuussa syntyneestä Kirka-varsasta.
Heinäkuussa Toskalle syntynyt Miska-varsa on kasvanut vauhdilla ja on jo ehtinyt Kirkaa suuremmaksi. Lasten ja muiden vasta-alkajien riemuksi syyskuun ajan talutusratsastukset ovat Lantelassa tarjouksessa. ”Poni-ikäisten” toimintapäivät ovat vuorossa jälleen tammikuusta alkaen, jota ennen joulukuussa on tallin perinteinen joulujuhla ja omaheppaleiri.
Elämyksiä vaelluksilta
Ypäjältä ratsastuksenopettajaksi valmistunut Anni Lantela ideoi jatkuvasti uusia vaellusreittejä. Tallin lähimaastossa Söyringissä on päivittäin mahdollista tehdä parin tunnin vaelluksia järvenrantapelloista korpimetsiin, mutta varsinkin kun tulee puhe pitkistä vaelluksista, alkavat Lantelan silmät tuikkia innostuksesta:
– Monena vuonna olemme ratsastaneet Lappajärven ympäri ja nyt on suunnitteilla viikonloppuvaelluksia erämaareitillä Kalliojärvelle ja yöpyminen Rajaseudun Saluunassa villin lännen tyyliin.
Lantela pitää myös vaelluksista Luukerin sekä Matinharjun upeissa kangasmaisemissa. Lisäksi monet ratsastajat ovat saaneet elämyksiä päiväretkeltä Söyringin metsästysmajalle. Vaihteleva reitti kulkee Savea-ahon pelloilta Koppelosalon talvitien ja Mustaskankaan kautta Rantalan vanhaan kytöön ja edelleen kämpälle Hautakankaalle.
– Metsästysmajalle mennessämme kokeilemme dyyniratsastusta ja lammen ylitystä, talvella vaellamme majalle eri reittejä aurattuja metsäteitä pitkin, Lantela kertoo.
Myös Lappajärven Ratsastajilla juhlavuosi
Nuorten ratsastajien kilpailemisen ja ratsastusurheilun tunnettavuuden edistämiseksi perustettu Lappajärven Ratsastajat täyttää 15 vuotta.
Seuran toimintaan kuuluu mm. ratsastuskilpailut, valmennukset, koulutukset, retket hevostapahtumiin sekä yhteisten ”hevosenhajuisten” tapahtumien järjestäminen. Seura lupaa, että jokainen jäsen pääsee mukaan toimintaan, oli sitten tuntiratsastaja, hevosenomistaja tai muuten vain kiinnostunut hevosista.
Lappajärven Ratsastajien eräänlaiset 15-vuotisjuhlakisat järjestetään Lantelan tallilla 27.9. kouluratsastuskilpailujen merkeissä. Lappajärveläisten lisäksi seuraan kuuluu mm. alajärveläisiä, kauhavalaisia ja evijärveläisiä.
Seurassa on 80 jäsentä, puheenjohtaja on Mari Kahilakoski, sihteeri Anni Lantela ja rahastonhoitaja Elli Myllyperkiö.
Seura teetti viime vuonna seuratakin ja kalenterin vuodelle 2014. Jäsenistö on aktiivista ja kilpailuihin on yleensä riittänyt talkooväkeä, mutta uudetkin apulaiset ovat tervetulleita tuleviin juhlakisoihin. Seuralla ja Lantelan ratsastustallilla on silminnähden hyvä meininki ja iloinen henki, joten ei ihme, että yhä uudet ihmiset aloittavat ratsastusharrastuksen.
T. Tyynelä