Kuntosali on Saaralle ja Nikolle kuin toinen koti.

Tämä on elämäntapa – ei pelkkä harrastus

Puuroa, raejuustoa ja banaania, kaikki sekoitetaan tasaiseksi velliksi. Tämä on ollut Saara Hauta-ahon aamupala jo kolmen vuoden ajan. Saara on 21-vuotias nuori nainen Alajärveltä, joka innostui kuntosaliharjoittelusta kaksi ja puoli vuotta sitten.
Saara aloitti treenaamisen ihan vain muokatakseen kehoansa mieleiseensä suuntaan, mutta innostui pikkuveljensä myötä voimailusta. Ensimmäisiin GPA:n järjestämiin raa’an voimanoston kisoihin Saara osallistui heinäkuun lopulla ja aloitti treenaamaan niitä varten vain muutamaa kuukautta aikaisemmin.
Pohjatyö oli tehty hyvin, joten nyt vaan alettiin harjoittelemaan entistä lyhempiä toistoja raskaammilla painoilla. Saara kertoo olevansa kova jännittäjä, mutta pienestä tärinästä ei ollut haittaa, sillä tämä tyttö nosti penkistä 72,2 kiloa ja maastavedon Euroopan ennätys 150 kiloa tuli rikottua alle 82,5 kiloa painavien naisten sarjassa.
Voittajafiiliksen jälkeen seurasi kuitenkin tyhjä olo, mikä on seuraava tavoite? Saaran tulos jäi viittä kiloa vaille maailmanennätyksestä, joten jossain vaiheessa sitä yritetään varmasti uudestaan.
Loppukesästä Saara innostui kokeilemaan Crossfittia Lapualla, joka vei mukanaan. Siellä Saaraa näkee aina kun työt ja vapaa-aika antaa periksi. Vesi on Saaralle tärkeä elementti. Häneltä löytyy uintitaustaa Lapuan Virkiästä ja on hän saanut pronssia viestissä. Saara on tällä hetkellä töissä Alajärven Uimahallissa uinninvalvojana, mutta antaa myös uinninopetusta.
Saara ei harrasta uintia enää tavoitteellisesti, vaan käyttää allasta kehonhuoltoon ja aerobiseen harjoitteluun, joka toimii hyvänä vastapainona rankalle treenaamiselle. Hän sanoo nauttivansa työstään ja on kiitollinen kun pystyy helposti yhdistämään elämäntapansa työhön. Elämäntapa tämä hänelle nimenomaan on, ei enää pelkkä harrastus.

Pesäpallo vaihtui punttisaliin

18-vuotiaalla Niko Sillanpäällä on kuntosalitaustaa jo neljä vuotta. Aluksi harrastusta toteutettiin kavereiden kanssa lähinnä peruskuntoa kasvattaen, mutta muutaman vuoden Niko on treenannut tosissaan ja tuloksia on alkanut syntymään. Nyt hänellä on käytössä ohjelma, johon kuuluu kuntosalitreeniä viisi kertaa viikkoon.
Joulun aikoihin treeni alkoi taittua enemmän voimanoston suuntaan ja heinäkuussa hän kilpaili samaisissa kisoissa Saaran kanssa. Raaka voimanosto tarkoittaa käytännössä sitä, että mitään nostoa avustavaa tukea ei saa olla suorituksessa mukana. Niko kilpaili 52 kiloisten miesten sarjassa ja hänen tuloksensa penkkipunnerruksessa oli 77,5 kiloa ja maastavedossa 105 kiloa.
Kisoissa mukana olivat Jesse Joensuu ja Matti Hietala, jotka huolsivat ja tsemppasivat kisapaikalla. Tämä laji vaatii todella paljon mielenlujuutta, itsekuria ja rohkeuttakin. Niko kertoo, että hän tunsi olevansa voittaja jo pelkästään kun uskalsi lähteä kisoihin. Plussana kotiin viemiseksi lähti mukaan kaksi Suomenmestaruus-mitalia.
Nikolla on kahdeksan vuotta pesäpalloilua takana. Yleisurheilu on myös kulkenut mukana pitkään. Nyt Niko keskittyy voimanostoon ja kuntonsa kasvattamiseen. Urheilun lisäksi Nikon elämään kuuluu vahvasti musiikki. Hän voitti yläasteella bändinsä kanssa Rockin Suomenmestaruuden. Rock Machines-niminen bändi keikkailee innokkaasti edelleen.
Niko käy lukiossa kolmatta vuottaan ja haaveilee luokanopettajan urasta. Urheilun suhteen hän aikoo jatkaa samalla tavoin kuin tähänkin asti. Kisat tulevat mukaan jos kehitystä tapahtuu toivottuun suuntaan.
Roosa Linnanmäki