Ninni Kettuli seikkailee Alajärvellä, Soinissa ja Vimpelissä

Ninni Kettuli on uusi iloinen hahmo lapsille, joka leikittää ja ilahduttaa lapsia leikin kautta. Hahmo on rekisteröity ja toimintaa pyöritetään MJ-Tuotannon kautta.
Ninni asuu Satumetsässä, josta löytyy paljon aiheita tarinoihin ja leikkeihin. Nennuli on Ninnin paras kaveri ja sieltä löytyy myös Sakke Sammakkoinen, Lox Lohikäärme ja Minni Merenneito. Tönttöröö on satumetsän hahmo, josta jo puhuminen aiheuttaa jännitystä.
Ninni ei ole Tönttöröötä koskaan nähnyt ja sen vuoksi käynnissä onkin nyt piirustuskilpailu, johon voi Tönttöröön Ninnille piirtää. Kaikkien piirtäneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja ja piirustuksia otetaan vastaan tämän vuoden loppuun saakka.
Ninni Kettulilta on nyt ilmestynyt levy Lauluja lapsille osa 1, joka sisältää 12 mukaansatempaavaa laulua, ja sanoihin on piilotettu ajatuksia, mm. ”älä kiusaa” on siitä hyvä esimerkki.
Ninnin satumetsän tarinat syntyvät vimpeliläisen Maritza Parkkisen kynästä, sekä myös lastenlaulujen sanat. Sävellykset rytmikkäisiin lauluihin taituroi Jari Niemelä.
MJ-Tuotanto tuottaa youtubeen Ninni Kettulin kanavalle ”Ninni Kettulin satutuokioita” ja tällä hetkellä sieltä löytyy seitsemän osaa. Ne löytyvät hakusanalla Ninni Kettuli, kannattaa käydä tutustumassa.
Ninni löytyy myös facebookista ja nettisivuilta www.kettuli.com.
Ninni Kettuli tarjoaa leikkituokioita lapsille ja lastenmielisille, musiikkia, roolileikkiä ja seikkailuja -osallistuvaa teatteria, jossa kuljetaan leikkimisen riemun kautta. Tähän mennessä Alajärven NS, Vimpelin Ns ja Soinin Yhteistalo ovat nyt sovitut paikat jonne voi tulla leikkimään Ninnin kanssa. Mielellään Ninni saapuu myös muualle.
Alajärven Nuorisoseuralla Ninni Kettuli vierailee lauantaina 27.9. ja 11.10., Soinin Yhteistalolla sunnuntaina 28.9. ja lauantaina 18.10. sekä Vimpelin Nuorisoseuralla sunnuntaina 28.9., sunnuntaina 5.10., 12.10 ja 19.10. Seikkailut alkavat kello 13 ja kesto on noin 35 minuuttia. Lipun hinta ovelta on viisi euroa. Paikalla on myös oheistuotemyyntiä ja pikku puffetti.
Ninnille on tulossa myös näytelmä, joka nähdään mm. ensi kesänä neljä kertaa Lappajärven Halkosaaren kesäteatterin isolla näyttämöllä.
Tapio ja Seija Luoman Säätiö, Järviseutu-Säätiö ja Järvi-Pohjanmaan Kulttuuripalvelut ovat tukeneet Ninnin kehitystä.
Pyrkimys on päästä valtakunnallisesti kaikkien lasten tietoisuuteen ja leikkikentille.